Leijonien "paniikki" nousi otsikoihin Ruotsissa
Suomen maalivahtivalinta tänä iltana Ruotsia vastaan pelattavassa jääkiekon MM-puolivälierässä on pantu länsinaapurissakin merkille.
Leijonien maalilla aloittaa Emil Larmi, joka on pelannut näissä kisoissa vain kaksi ottelua. Larmi oli maalilla alkusarjassa Isoa-Britanniaa ja Tanskaa vastaan.
Ruotsalainen Aftonbladet kirjoittaa etusivullaan Leijonien "panikoivan, kun vain muutama tunti on jäljellä" ja viittaa tällä Suomen maalivahtivalintaan.
– Harri Säteri on ollut Jukka Jalosen selkeä ykkösvalinta läpi turnauksen. Kokenut maalivahti on pelannut kaikki kovat ottelut. – – Ja kun MM-turnaus etenee kaikkein tärkeimpään vaiheeseen, Jalonen päättää yllättäen jättää Säterin sivuun, lehti kirjoittaa artikkelissaan.
Ruotsissa ollaan myös hyvin kärryillä siitä, että kyseessä saattaa olla Jalosen kuusivuotisen päävalmentajapestin viimeinen ottelu.
– Ikään kuin yllättävä maalivahtivalinta tähän mahdollisesti viimeiseen otteluun ei olisi tarpeeksi, Jukka Jalonen on päättänyt myös muuttaa ketjuja. Jalonen on sekoittanut ketjuja paljon läpi turnauksen.
Suurin yksittäinen syy ketjumuutoksiin on kapteenin ja ykkösketjun kapellimestarin Mikael Granlundin poissaolo pelikiellon vuoksi.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää