Perjantaina Raumalla juhlistetaan kylän isoa poikaa, MM-kultaleijonien tukijalkaa, Petri Vehasta. Keväällä 2018 pelaajauransa lopettaneen Vehasen pelipaita (numero 35) nostetaan Äijänsuon hallin kattoon ennen Lukko-Kärpät-ottelua.
Nopealla silmäyksellä ja kiekkohistoriaa peratessa Vehasen uran huippukohdaksi voi nostaa kevään 2011. Tuolloin hän toimi Leijonien ykkösmaalivahtina Slovakian Bratislavassa. Kevät päättyi ikimuistoisesti. Kultaa.
– Totta kai voitetut mestaruudet tulevat heti ensimmäisenä mieleen. Mukana on ollut myös katkeria loppuja, seitsemänsiä finaaleita ja niin edelleen. Ne ovat olleet tappioita, mutta niissä ne sarjat ovat olleet sellaisia, mitkä ovat vahvasti muistissa, Vehanen sanoo MTV Urheilulle.
Vehanen suhtautuu nöyrästi uraansa. Jalat maassa. Pienet asiat mainiten.
– Olen onnellinen siitä, että sain harrastuksesta ammatin. Pidin arjesta, joka päivä oli hieno. En muista, että matkan varrella olisi ollut kovin montaa sellaista hetkeä, jolloin olisi harmittanut lähteä hallille.
Se toinen mestaruus
Vehasen uralle mahtui hieman erilaisempi Venäjän vierailu. Hän kun pelasi itänaapurin ikonisessa superliigassa, KHL:n edeltäjässä.
– Ensimmäinen vuosi Venäjällä on jäänyt hyvin mieleen. En ollut ikinä käynyt siellä aiemmin. Erilaisuus tuli nopeasti vastaan. Ihan kokonaisuutena. Puhuisin enemmän kulttuurimuutoksesta kuin siitä, että joku yksittäinen muisto tulisi esille.
Vehanen edusti vuoden ajan Neftekhimik Nizhnekamskia, joka pelaa nykyään KHL:ssä. Opettavainen kausi 2006-07 oli loppupeleissä merkittävä jatkoa ajatellen.
– Neftekhimik on kuitenkin samalla alueella kuin Kazan. Olen monesti miettinyt sitä, että olisinko lähtenyt koskaan Kazaniin, jos ei olisi ollut tuota aiempaa kokemusta alla, Vehanen pohtii jälkikäteen.
