Laurie Penny kannustaa nuoria naisia rohkeaan sinkkuelämään.
– Mielestäni naisten on yleensä parempi elää sinkkuna, Laurie Penny toteaa mielipidekirjoituksessaan.
Itse parikymppisensä sinkkuna viettänyt Penny kirjoitti suhdesuosituksensa Sydney Morning Herald -lehteen. Osa hänen miesystävistään ei suinkaan parantanut hänen elämäänsä, vaan yritti alistaa ja kyykyttää häntä. Penny uskoo, että erityisesti nuorien heteronaisten elämä paranee, jos he pysyvät sinkkuina.
– Kun katson mennyttä elämääni, sinkkuna pysyminen oli luultavasti paras päätös, jonka tein urani, työlleni ja aktivismille omistautumisen sekä itseni ja muiden huolehtimisesta saamieni oppien kannalta, hän kertoo.
"Näet heitä kaikkialla"
Nykyisin Penny on parisuhteessa. Hän ei silti usko, että suhde tuo ihmiselle onnellisen lopun.
– En halua onnellista loppua. En halua minkäänlaista loppua, varsinkaan silloin, kun olen hitto vie vielä parikymppinen – haluan pitkän elämän, täynnä työtä ja seikkailua, hän kuvaa.
– En missään nimessä näe kumppanuutta seikkailun loppuna. Ja silti uskon, että sinkkuna oleminen on oikea ratkaisu monille nuorille naisille.
Penny kertoo turhautuvansa aina nähdessään nuoria naisia, jotka oman elämänsä ja uransa alussa tuhlaavat vuosia "mitäänsanomattomiin, kiittämättömiin, tylsiin mieslapsiin". Pennyn mukaan tällainen mies hakee usein esittelytyttöystävää, joka on samalla sekä äiti että seksikumppani.
– Näet heitä kaikkialla – uupuneita nuoria naisia kumoamassa kaiken ylimääräisen energiansa organisoidakseen, rohkaistakseen ja huoltaakseen nuoria miehiä, jotka sekä kantavat kaunaa, koska nainen toimii näin, että kantavat isompaa kaunaa, jos nainen ei toimi näin.
– Näet heitä nöyristelemässä jokaisen kiintymyksen murun edessä, kunnes joku murtuu ja kaikki menee pieleen ja tämä iloton kierre alkaa taas. Voit haaskata koko nuoruutesi noin. Tiedän naisia, jotka ovat tehneet niin.

