Lauri Markkanen yllättyi kesän vähäisestä palstatilasta: "Ei ole sitä ylimääräistä härpäkettä"

Lauri Markkanen haluaa pelata täyden NBA-kauden terveenä – Bullsin tavoite pudotuspeleissä 3:01
Tulosruudun juttu Lauri Markkasen ja Bulls-leirin ajatuksista NBA-kauden alla.

Lauri Markkanen aloittaa piakkoin kautensa koripallon NBA:ssa Chicago Bullsin kanssa. Markkanen kertoi MTV Urheilulle valmistautumisestaan kauteen. 

Suomalaistähti on aloittamassa kolmannen vuotensa NBA:ssa. 

– Kaikki on mennyt hyvin tähän mennessä. Meillä on ollut hyvä harjoitusleiri ja olen pysynyt itse terveenä, niin hyvillä fiiliksillä kauteen, Markkanen toteaa.

Markkasen kohdalla erityisen paino-arvon kesän aikana on saanut kehon hoitaminen. Markkanen kärsi viime kaudella loukkaantumisista.

– Hoidin ne kuntoon heti alkuun ja keskityin kroppaani myös siinä mielessä, että se kestää kaiken mitä kausi tuo tullessaan. Aika paljon olen keskittynyt fysiikkaan, Markkanen sanoo.

Suomalaista ei paljoa nähty kesän aikana lööpeissä ja tämä on omalta osaltaan yllättänyt Markkasen.

– En sillä tavalla keskittynyt siihen, vaan elin normaalia elämää. Olen kyllä yllättänyt muutaman kerran, että ei ole tullut mitään uutisia, kun on bongattu jossain. Hyvä näin, Markkanen kertoo.

Markkanen on tottunut julkiseen hälinään.

– Ei se sillä tavalla häiritse. Rauha auttaa keskittymään, kun ei ole sitä ylimääräistä härpäkettä. Ottaa yhden mahdollisen häiriötekijän pois, vaikkei se itselle olekaan ollut sellainen, Markkanen sanoo.

Markkasen ja Chicago Bullsin kausi alkaa 23. lokakuuta (Suomen aikaa torstain 24.10 vastaisena yönä), kun se kohtaa vieraskentällä Charlotte Hornetsin.

Lauri Markkanen virnisteli kesästään: Iltapäivälehtien lööpeistä pois pysyminen pieni yllätys 2:00
Lauri Markkanen virnisteli kesästään: Iltapäivälehtien lööpeistä pois pysyminen oli pieni yllätys.

Lue myös:

    Uusimmat