Lauri Marjamäki hyppäsi kesken kauden Jokerien päävalmentajan paikalta Oulun Kärppien peräsimeen.
Jokereiden ja Marjamäen osalta kausi päättyi jo toisen kerran peräkkäin kesken. Marjamäen mukaan Jokereilla oli hyvä vire päällä, kun kausi vihellettiin poikki.
– Meillä oli erittäin hieno joukkue Jokereiden kanssa, ja oma valmentamisen ilo ja palo tuli takaisin tänä vuonna. Meillä oli mahdollisuus mennä vaikka kuinka pitkälle. Hyvistä asetelmista oltiin lähdössä playoffeihin, Marjamäki kertoo.
Sitten Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
– 24.2. tapahtui ikäviä asioita. Omatkin tulevaisuuden suunnitelmat muuttui siinä. Nyt oli toinen realistinen mahdollisuus menestyä Jokereiden kanssa, Marjamäki pohtii.
Marjamäki ehti olla Jokereiden päävalmentajana neljä kautta. Viimeisten kausien runkosarjat sujuivat vahvasti, mutta sitten pyyhkäistiin matto jalkojen alta.
– Vähän tuntui, että oli niin paljon tullut vastoinkäymisiä, ja sitten vielä tämä (sota). Tuntui että ei ollut vain ajoitus niin hyvä, Marjamäki sanoo.
Parissa päivässä Ouluun
Lauri Marjamäki kiinnitettiin Oulun Kärppien valmentajaksi pikavauhtia sen jälkeen, kun Jokerit ilmoitti kautensa loppumisesta.
– Kyllä minusta tuntui, että en halua jäädä kotisohvalle. Parissa päivässä olinkin jo Oulussa. Hyvä fiilis on Oulusta ja Kärpistä, ja tunsin sen heti, kokenut valmentaja toteaa.

