Suomalaisen musiikin suurimmaksi ääneksi nimetyn Olavi Virran tarina nähdään viimein valkokankaalla. Virta oli neljännesvuosisadan huipulla, mutta loppu oli karu. Suosion vuosikymmen oli täynnä viinaa ja vieraita naisia, eikä Virta ei lopulta hallinnut menestystä.
Timo Koivusalon elokuva Olavi Virta on jonkinlainen matka Suomen sodanjälkeisen viihdemaailman museoon. Tarina on tietysti tosi, mutta Virran juopottelu ja sairauksien runtelemat viimeiset vuodet kuvataan lopulta melko siloisesti. Koivusalo sanoo, ettei hän halunnut revitellä rappiolla sen enempää.
– Minusta sitä on jo kuvattu tarpeeksi, tuttua tarinaa. Aina kun teen tunnetuista henkilöistä elokuvan, haluan kunnioittaa heitä, mutta en tietenkään piilota kipeitä asioita. Mutta olen olen sitä mieltä, että toivo on voimista väkevin.
Elokuvalla on lopulta kaunis loppu. Koivusalon mielestä se on perusteltua, koska filmin viimeinenkin tarina on totta.
– Eräs lehti järjesti Virralle ja entiselle vaimolleen yhteisen matkan etelään. Tämähän taitaa olla aika tuttua journalismia tänä päivänä, naurahtaa ohjaaja.
1915 syntynyt Olavi Virta oli sitkeän Ida-äitinsä ainoa poika, jota äiti kasvatti yksin. Miehensä Ida oli heittänyt pihalle – juopottelun takia.
Sodan kynnyksellä Olavi Virta löysi vaimokseen vasta 17-vuotiaan Irene Henrikssonin, jolla oli puolen vuoden ikäinen tytär. He saivat kolme yhteistä lasta, mutta liitto päättyi 1950-luvun lopulla. Rouva Virta oli tarpeeksi kauan odottanut miestään keikoilta kotiin ja häätänyt heidän kotinsa ovelta vieraita naisia.