Kreikkalaislaulaja Demis Roussos on kuollut. 1970-luvulla maineeseen noussut laulaja oli kuolleessaan 68-vuotias.
Kreikkalainen laulaja Demis Roussos on kuollut, kertoivat sairaalalähteet maanantaina. Hän oli kuollessaan 68-vuotias.
Roussoksen perhe muutti Suezin kriisin aikaan Egyptistä Kreikkaan, minkä jälkeen tuolloin teini-iässä ollut Roussos alkoi keikkailla eri yhtyeiden kanssa. Hänestä tuli kuuluisa, kun progressiivista rockia soittanut Aphrodite's Child -yhtye alkoi menestyä. Kunnia läpimurrosta kuului paljolti Roussokselle, sillä hänen lauluosuuksiaan pidettiin ensiluokkaisina.
Aphrodite's Childin jälkeen Roussos aloitti menestyksekkään soolouran. 1970-luvulla laulajan tunnetuimpia kappaleita olivat muun muassa Forever and Ever, Velvet Mornings ja My Friend the Wind.
Artistin viimeiseksi levyksi jäi vuonna 2009 julkaistu Demis. Demis Roussos konsertoi 70-luvulla useita kertoja Suomessa.
