Lasten migreenikohtauksia voi vähentää

Lastenneurologien mukaan kurinalaisella elämällä voidaan vähentää merkittävästi lasten migreenikohtausten määrää.

Migreenitaipumus on vahvasti perinnöllinen eikä kohtauksia voi kokonaan estää.  

– Meillä on kuitenkin useiden vuosien ajalta kokemusta siitä, että elintavoilla voidaan saada hyvin iso muutos migreenikohtausten tiheyteen, korostaa HYKSin lastenneurologian erikoislääkäri Mirja Hämäläinen.

Hämäläisen mukaan migreenistä ja muistakin päänsäryistä kärsivien olisi erittäin tärkeää huolehtia säännöllisestä ruokailusta ja juomisesta. Erityisen tärkeää olisi syödä hyvä aamiainen. Lisäksi säännöllisen unirytmin on todettu vähentävän migreenikohtausten määrää.

Asiantuntijat kehottavat välttämään myös pitkiä aikoja tietokoneen ääressä. Huonosta asennosta voi tulla lihasjännitystä ja tietokoneen ruudulta valoärsytystä, jotka pitkään jatkuessaan saattavat altistaa migreenikohtauksen puhkeamiselle.

"Aamullakin voi olla mukavaa"

Helsinkiläinen Tokolan perhe on saanut 13-vuotiaan Violan migreenikohtauksien määrän vähenemään merkittävästi hyvin yksinkertaisilla keinoilla. 

– Yritämme muun muassa välttää, että Violan unirytmiä ei keikauteta viikonloppuisin tai loma-aikoina. Olen yrittänyt vakuuttaa, että myöhään valvominen on yliarvostettua - aamullakin voi olla mukavaa, perheen isä Pekka Tokola kertoo.  

Tokolan perheessä yritetään pitää myös ruutuaikaa minimissä eli television tai tietokoneen ääressä ei vietetä yleensä aikaa enää illalla kahdeksan jälkeen. Helpotusta migreeniin on tuonut myös se, että paljon liikuntaa harrastava tyttö kuljettaa eväitä ja vesipulloa treeneissä mukana.

Hoidoksi yhteiset aamiaiset

Migreenistä kärsii peräti joka kymmenes yli 10-vuotias lapsi tai nuori. 40 vuotta lasten päänsärkyjä tutkineen lastenneurologian professorin Matti Sillanpään mukaan nuorten murrosiän migreenihuippu osuu 13-vuotiaiden kohdalle. Tästä ikäryhmästä migreeniä on noin seitsemällä prosentilla pojista ja noin kolmellatoista prosentilla tytöistä.

Tutkimusten mukaan lasten migreeni on lisääntynyt jo yli kolmen vuosikymmenen ajan. Migreenin lisääntymisen syistä ei ole täyttä varmuutta, mutta asiantuntijat uskovat, että muun muassa elämänrytmin muuttuminen sekä psyykkinen ja sosiaalinen stressi ovat yhteydessä lasten migreenin yleistymiseen. Sillanpään mukaan lapset ja nuoret tuntevat itsensä nykyisin entistä irrallisemmiksi yhteiskunnasta, mikä voi lisätä stressiä ja erilaisia päänsärkyjä.

Lastenneurologian professori on määrännyt migreenilapsen perheille "hoidoksi" yhteisiä aamiaisia. Monien perheiden kiireet ovat vähentäneet yhteisiä ruokahetkiä. Samalla osalta vanhempia on kadonnut kontrolli siitä, miten hyvin ja kuinka usein lapsi syö. Vanhemmat eivät aina ole selvillä myöskään siitä, kuinka paljon lapsi öisin valvoo.

Lastenneurologian erikoislääkäri Mirja Hämäläinen epäilee lasten ja nuorten liikunnan vähentymistä ja muuttumista myös migreeniä lisääväksi tekijäksi. 

Lue myös:

    Uusimmat