Lasten lievien kehitysviiveiden määrä on lisääntynyt vuosituhannen vaihteen jälkeen. Syinä ovat tutkimustiedon lisääntyminen, seulontamenetelmien kehittyminen sekä erilaisten terapiamuotojen yleistyminen.
Lieviä kehitysviiveitä siis havaitaan neuvoloiden ikäkausitarkastuksissa enemmän, koska niitä osataan seuloa ja tutkia paremmin kuin aikaisemmin.
Yleistymistä selittää myös se, että lapsilta vaaditaan erilaisia taitoja ilman, että aina muistetaan normaalivaihtelun rajoja, kuvailee Tampereen kaupungin terveyskeskuksen lasten ja nuorten poliklinikan terveydenhoitaja Kristiina Knuutila.
– Lasten erilaisuutta ja kehittymistä ikätovereista poikkeavaan tahtiin siedetään aiempaa huonommin. Viiveeksi tulkitaan helposti normaalin kehityksen variaatiotkin, Knuutila sanoo.
Knuutilan mukaan erityisesti neuvolaikäisillä lapsilla normaalivaihtelun rajat ovat suuret siinä, missä iässä lapsi alkaa taitoa opetella ja miten hän taidon oppii. Kehitysviiveestä puhutaan silloin, kun epäillään, ettei lapsi opi uusia taitoja samalla tavalla kuin muut ikäisensä.
Turun yliopistollisen sairaalan lastenneurologian erikoislääkäri Harri Arikka allekirjoittaa Knuutilan näkemykset. Arikan mukaan noin 70 prosenttia lapsista kehittyy tavanomaiseen tapaan. Noin 15 prosentilla lapsista on sellaista lahjakkuuden lajia, jonka perusteella he ovat poikkeuksellisen hyvin kehittyneitä. Noin 15 prosentilla lapsista puolestaan on jonkinlainen lievä kehityksen viive. Viidellä prosentilla viive hankaloittaa elämää jollakin tasolla, ja noin 1–2 prosentilla viive on todella invalidisoiva ja elämää häiritsevä.
Arikan mukaan parikymmentä vuotta sitten kehitysviiveissä kiinnitettiin eniten huomiota tarkkaavuushäiriöihin ja lapsen keskittymiskykyyn, kun nykyään huomio on enemmän vuorovaikutuksen ongelmissa.