Monissa suomalaisperheissä puhutaan sujuvasti useita kieliä, mutta miten monikielisyys vaikuttaa lapseen ja miksi siihen liittyy yhä sitkeitä harhaluuloja?
Helsinkiläisen Danial Dadin, 11, kotona soi varsinainen kielten sinfonia. Hänen suomalais-kuwaitilaisen äitinsä äidinkieli on arabia. Isän kieliä ovat persia ja arabia. Kotona käytössä ovat myös suomi ja englanti.
Danialin mukaan hänen vahvin oma kielensä on englanti. Hän sanoo myös ajattelevansa englanniksi.
Mitään ongelmia Danial ei koe monikielisyydestä hänelle olleen. Myöskään hänen kaverinsa eivät ole nähneet tilanteessa mitään kummallista.
Kahden kulttuurin perheet -järjestössä Familiassa vapaaehtoisena työskentelevän Anna Tiheäsalo-Salvatierran pääkotikielet ovat hänen oma äidinkielensä suomi ja argentiinalaisen miehensä äidinkieli espanja. Välillä arjessa puhutaan muitakin kieliä.
– Meillä molemmilla asuu sukua kaukana ja meillä on paljon myös ystäviä arjessa, että silloin puhutaan englantia, venäjää, hollantia ja ties mitä, Salvatierra kuvaa Huomenta Suomessa.
Perheen kesken espanja dominoi.
– Mutta jos tulee vaikka muita suomenkielisiä mukaan, ei haluta jättää ulkopuolelle ketään, eli sitten puhutaan suomea.
Lapset sukkuloivat kielten välillä sujuvasti
Jyväskylän yliopistossa väitöskirjatutkimuksen monikielisissä perheissä kasvaneista ihmisistä tehnyt Venla Rantanen kertoo, että lasten keskinäisessä vuorovaikutuksessa monikielisyydellä on tärkeä rooli. Lapset tunnistavat toisten kielitaitojen tärkeyden ja käyttävät kieliä joustavasti limittäin sen mukaan, keitä keskusteluun osallistuu.
Merkittävä huomio on se, että vaikka lapset osaavat arvostaa omaa ja kaverin kielitaitoa, se jää vielä aikuisilta huomaamatta.
