Lasten leikit muuttuneet aiempaa julmemmiksi – ”konfliktit luonnollinen osa lapsen kehitystä”

Legot ovat muuttuneet aina vain väkivaltaisemmiksi, väittää tuore uusiseelantilainen tutkimus.

Canterburyn yliopiston tutkimus osoittaa, että lasten lelut ovat muuttuneet aina vain väkivaltaisemmiksi. Tähän suuntaan on menty, sillä leluyhtiöt yrittävät kaikkensa säilyttääkseen lasten kiinnostuksen leluihin digitalisaation aikana.

Lisäksi tutkimuksessa todettiin, että lasten leikit ovat muuttuneet julmemmiksi.

– Legot eivät ole enää yhtä viattomia kuin ennen, kommentoi tutkimusta johtanut Christoph Bartneck.

Tanskalainen Lego on valmistanut palikoita vuodesta 1949. Ensimmäisen kerran Legoissa nähtiin aseita vuonna 1978. Tutkimuksen mukaan aseet ovat yleistyneet vuosien varrella. Tällä hetkellä aseita on lähes joka kolmannessa Lego-tuotepakkauksessa.

Lego ei kuitenkaan ole ainut tähän sortuva leluvalmistaja. Väkivalta on aiheena kiinnostava ja jännittävä, ja se heijastuu myös lasten leluihin.

Yhtiön edustaja Troy Taylor sanoo, että Legojen aiheet liikkuvat rakentamisen, fantasian ja konfliktien ympärillä.

– Konflikti on luonnollinen osa lapsen kehitystä.

– Yritämme aina yhdistää sen huumoriin, joka lieventää konfliktin merkitystä, Taylor kommentoi.

 

Lähde: The Guardian

Aiheesta kirjoitti ensimmäisenä Talouselämä.

Lue myös:

    Uusimmat