Lapsilta voi oppia paljon: 5 tärkeää huomiota onnellisuudesta

Nainen kirjoittaa asioista, jotka lapset ovat hänelle opettaneet ja jotka tekevät meistä onnellisempia.

Psykologi Kate Snowise kirjoittaa Project Happiness -sivustolla huomioidensa perusteella onnellisuutta lisäävistä asioista, jotka hän on oppinut kahdelta pojaltaan.

1. Unettomuus tekee meistä ärtyisiä

Toteamme nopeasti, että lasten kitinä johtuu väsymyksestä, mutta aikuisena monesti aliarvioimme, kuinka tärkeää riittävä määrä unta on. Kun kasvamme, osaamme paremmin piilottaa turhautumisen tunteet ja uupumuksen merkit.

Valitettavan moni ajattelee, että tällaiset tunteet ovat normaaleja ja kärsii jatkuvasta unenpuutteesta. Mutta ihan niin kuin lapsetkin, myös aikuiset tulevat ärtyisiksi väsyneinä.

Väsymys vähentää onnellisuutta, siksi uni on avain positiivisuuteen sekä lapsilla että aikuisilla.

2. Ulkoilu ja liikunta parantavat mielialaa

Joskus lasten levottomuuteen tai kiukkuisuuteen auttavat vain raitis ilma ja ulkona leikkiminen, jotta he piristyisivät.

Aikuiset ovat usein stressaantuneita tai huolestuneita, ja kuten lapsia, myös aikuisia ulkoilu ja liikunta auttavat tunteiden käsittelyssä.

3. Ilo löytyy hetkestä

Elämä tapahtuu juuri nyt suoraan edessämme. Lapset omistautuvat kaikelle, mitä tekevät, jokaisena hetkenä. Kun he tekevät jotakin, he eivät pohdi jatkuvasti huomista, vaan keskittyvät sillä hetkellä tapahtuvaan.

Liian usein aikuiset vain kiitävät elämän läpi suorittaen erilaisia tehtäviä ja uppoutuen samanaikaisesti ajatuksiinsa tai puhelimiinsa. Lapset tietävät, että aito ilo löytyy elämällä täysillä hetkessä.

4. Muista hyvät asiat, äläkä vatvo huonoja

Lapset pääsevät draamasta yli nopeasti ja keskittyvät elämän iloisiin asioihin. Vaikka päivä olisi ollut rankka, lapsi muistelee ennen nukkumaanmenoa päivän iloisia hetkiä.

Aikuisina voisimme tehdä tietoisen valinnan ja keskittyä hyviin asioihin, jotka tapahtuvat elämässämme.

5. Ystävyyssuhteet ovat välttämättömiä hyvinvoinnin kannalta

Ihminen on luonnostaan sosiaalinen olento. Vaikka joillain on pienempi tarve olla tekemisissä muiden kanssa kuin toisilla, me kaikki tarvitsemme ihmissuhteita. Aikuisena ystävyyssuhteiden ylläpitäminen ja kavereiden näkeminen muuttuvat vaikeammiksi. Näin ei pitäisi käydä.

Lapset ovat opettaneet, että ystävät tuovat iloa ja onnellisuutta. Jos onnellisuus on meille tärkeää, ystävyyttä tulisi vaalia.

Milloin äiti on iloinen? Katso videolta suomalaislasten vastaukset:

Lue myös:

    Uusimmat