Gossip Girl -sarjan tähdet ovat muuttuneet melkoisesti hittisarjan päättymisen jälkeen.
Suosittua Gossip Girl -sarjaa tähdittäneet näyttelijät ehtivät näytellä New Yorkin Upper East Siden dramaattista arkea valottavassa sarjassa viiden tuotantokauden verran ennen sarjan päättymistä.
Serena, Blair ja kumppanit jatkavat elämäänsä kuvitteellisessa maailmassaan, ja samalla näyttelijät ovat tahoillaan menneet elämässään eteenpäin. Osa on jatkanut näyttelijänä tai tullut äidiksi, osa taas on vaihtanut kameratyöskentelyn musiikkiin.

Serena Van der Woodsenia näytellyt Blake Lively oli sarjan alkaessa 20-vuotias naisenalku. Nykyään tähti on 28-vuotias, naimisissa ja yhden lapsen äiti. Tähti deittaili on-screen-rakastaan Penn Badgleytä vuoteen 2010 saakka, mutta päätyi sittemmin naimisiin näyttelijä Ryan Reynoldsin kanssa. Parin esikoistytär James syntyi vuonna 2015 ja parhaillaan tähti odottaa perheeseen toista lasta. Gossip Girlin jälkeen Livelyn fanit ovat voineet bongata idolinsa useista elokuvista, muun muassa Green Lanternista ja Raakalaiset-elokuvasta.
Nate Archibaldin roolista muistettava Chace Crawford täytti viime vuonna 30 vuotta. Sarjan jälkeen häntä on nähty satunnaisissa elokuvissa. Vuonna 2010 mies jäi kiinni Meksikossa marijuanan hallussapidosta, mutta on sittemmin elänyt lain mukaisesti.
Connor Paolo muistetaan Serenan veljen Ericin roolista. Paolo onnistui nappaamaan itselleen toisen hittiroolin heti Gossip Girlin perään – mies tähditti -sarjaa sen ensimmäisen ja toisen tuotantokauden ajan, minkä lisäksi hänet on nähty satunnaisissa elokuvissa sekä videopelin äänenä.






