Lapsettomuus satuttaa

Erilaiset äidit -sarjan kuudennessa jaksossa tiistaina 13.11. kurkistetaan perhe Güneysel-Tuomisen arkeen. Perheen äiti Melinda ja isä Teemu odottavat viimein, vuosikausien yrittämisen jälkeen ensimmäistä lastaan. Miltä äitiys tuntuu pitkän lapsettomuuden jälkeen?

Lapsirakas helsinkiläinen pariskunta Melinda Güneysel-Tuominen, 28, ja Teemu Tuominen, 33, päättivät jo varhain haluavansa saada perheenlisäystä. Kun vuodesta 2005 asti kestäneet yritykset eivät kuitenkaan ottaneet onnistuakseen, Melindalla todettiin munasarjojen monirakkulaoireyhtymä (PCOS), joka saattaa aiheuttaa lapsettomuutta. Lopulta vuosien raskaiden hedelmöityshoitojen, lukemattomien ovulaatio- ja raskaustestien jälkeen Melinda tuli raskaaksi mikrohedelmöityksellä.

Lapsettomuuden tunteet eivät kuitenkaan katoa jälkiä jättämättä sillä hetkellä, kun tieto raskaudesta on varmistettu, ja Melinda kertoo koko raskausajan kuluneen huolehtien. Onneksi tukena on ollut aviomiehen lisäksi esimerkiksi Melindan äiti, joka on pyydetty mukaan tueksi myös synnytystilanteeseen. Melindan äiti toimii niin kutsuttuna doulana tyttärelleen.

Kun perheen pieni poika on vihdoin saatettu maailmaan, ei äitiys kuitenkaan sujukaan niin helposti ja täydellisesti kuin Melinda olisi sen toivonut. Millaisia tunteita tämä herättää naisessa ja miten arki kotona lopulta sujuu?

Jakson perhe: 28-vuotias Melinda Güneysel-Tuominen, 33-vuotias Teemu Tuominen ja elokuussa 2012 syntynyt esikoinen.

Erilaiset äidit AVAlla tiistaisin kello 21:30. Kuudennessa jaksossa esiintyy perhe Güneysel-Tuominen Helsingistä.

AVA

Kuva: Lauri Tamminen

Lue myös:

    Uusimmat