Lapset ovat saaneet sivuvaikutuksia sikainfluenssalääkkeestä

Brittitutkimuksen mukaan lapset ovat saaneet sivuvaikutuksia sikainfluenssalääke Tamiflusta. Asiasta kertoo The Times -lehti.

Tutkimuksessa useampi kuin puolet Tamiflu-lääkettä saaneista lapsista sai jonkinlaisia sivuvaikutuksia. Sivuvaikutuksia olivat pahoinvointisuus, vatsakrampit, uniongelmat ja painajaisunet.

Tutkimukseen otti osaa kaikkiaan 103 lasta, joista 85:lle annettiin Tamiflu-lääkettä varotoimenpiteenä siksi, että heidän luokkatoverinsa oli sairastunut H1N1-virukseen. Lääkkeen saaneista 45 sai erilaisia sivuvaikutuksia. Yleisimpiä olivat vatsakrampit (20 prosenttia) ja uniongelmat. Jopa yhdellä viidestä oli neuropsykologisia ongelmia, kuten ajattelun sekavuutta.

Tutkimukseen osallistuneiden lasten määrä on kuitenkin pieni, joten tuloksista on mahdotonta tehdä laajoja johtopäätöksiä.

"Tamiflu täysin turvallinen"

Lääkelaitoksen osastopäällikkö, professori Pekka Kurki sanookin, että Tamiflu-lääke on täysin turvallinen.

Kaiken kaikkiaan Tamiflu-lääkkeestä on vuosien kokemus ja käyttökertoja arvioidaan olevan useita kymmeniämiljoonia. Käyttökokemus on myös lapsilla laajaa ja voidaan sanoa, että lääkkeen hyödyt ovat suuremmat kuin haitat.

- Sivuoireet ovat vatsaoireiden osalta hyvin tunnettuja ja ne ovat yleensä niin lieviä, ettei hoitoa tarvitse keskeyttää. Brittitutkimuksessa lääkettä annettiin varotoimenpiteenä, eikä varsinaiseen sairauteen, joten sekin saattaa aiheuttaa sivuvaikutuksia.

Kurki tietää myös, että hoidon aikana on raportoitu käyttäytymishäiriöistä. Ne ovat hänen mukaansa kuitenkin erittäin harvinaisia, eikä ole selvää johtuvatko ne lääkkeestä vai influenssasta itsestään.

- Tamiflu-lääke on hyväksytty käyttöön yli 1-vuotiailla lapsilla ja influenssapandemian aikana on ohjeistettu niin, että sitä voidaan käyttää myös alle 1-vuotiailla lapsilla, opastaa Kurki.

Sikainfluenssaepidemian ennakoidaan leimahtavan Suomessa syys-lokakuun aikana.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat