Lapsellinen ravuri voittaa puolivaloilla

Different Step
Different Step starttaa Kouvolan Toto4-kierroksen toisen kohteen suosikkina. Satu Pitkänen
Julkaistu 12.11.2015 12:30
Toimittajan kuva

Henri Lehikoinen

@HenriLehikoinen

Different Stepin ura raviradoilla on käynnistynyt upealla tavalla: kolme voittoa viidestä startista. Lapsellinen ja leikkisä ori hakee tänään kolmatta peräkkäistä kärkisijaa Kouvolassa.

Marko Heikarin valmentama Different Step, 4, aloitti kilpauransa vasta tänä vuonna. Orin osaomistaja Taina Sjöberg kertoo, että myöhäinen aloitus johtui osaltaan operaatiosta kaksivuotiaana.

– Se kävi silloin irtopalaleikkauksessa, josta toipumiseen meni pitkä aika. Isokokoinen hevonen on myös myöhäinen kehitykseltään.

Eläinlääkärinä työskentelevä Sjöberg omistaa orin yhdessä Marko ja Kiia Heikarin kanssa. Hän oli seurannut erinomaisesti menestyneen Desiree Ladyn (uran ansiot 62 263 euroa) veljeä kaksivuotiaasta asti ja innostui ostamaan siitä osan tänä vuonna.

– Hevonen on hauska ja rento persoona. Se on lapsellinen ja leikkisä, eikä tylsä tai leipiintynyt elämäänsä. Mielenkiintoisen siitä teki myös sen tuttu emälinja.

Koko ajan parempaa

Sjöberg on ollut tyytyväinen Different Stepiin, muunkin kuin pelkän menestyksen takia. Orin reservissä on vielä paljon jäljellä.

– Rentous on säilynyt kilpailuissakin. Hevosen olemuksesta ja kilpailusta palautumisesta on huomannut, että se on mennyt kilpailuissa puolivaloilla. Mukava seurata mihin asti se kehittyy.

Different Stepin viime startti oli komeaa katseltavaa: ori aloitti kirinsä viimeisellä takasuoralla ja porhalsi vakuuttavaan voittoon kilometriajalla 16,8. Lyhyt, kolmen päivän starttiväli ei näkynyt suorituksessa.

– Hevonen meni edellisestä kilpailusta paljon eteenpäin. Voitto tuli helpolla tavalla: ajamatta ja korvat kiinni. Viime kilpailu oli vakuuttavin tähän mennessä, Sjöberg ihastelee.

Different Step starttaa tänään Kouvolan Toto4-pelin toisen kohteen selvänä suosikkina. Sjöbergkään ei näe estettä menestykselle.

– Paperilla lähtö ei näytä kauhean kovalta. Olen peruspessimisti, mutta kyllä se varmasti ihan hyvin pärjää, jos juoksu onnistuu.

Jatkuuko Different Stepin voittoputki? Suora lähetys Kouvolan Toto4-pelistä MTV Max -kanavalta ja Katsomosta kello 19.10–20.35

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu