Lampaankääpä on Arktiset Aromit ry.:n valinta vuoden 2001 luonnonsieneksi. Miedon makuisen lampaankäävän lakeista saa erinomaisia pihvejä ja pilkottuna tai jauhettuna sieni sopii mainiosti moniin ruokiin, kuten keittoihin, muhennoksiin, patoihin ja piirakoihin. Käyttö on yksinkertaista, sillä kääpää ei tarvitse ryöpätä. Säilöttäväksi se soveltuu kuivaamalla, pakastamalla, omassa liemessä kypsennettynä ja etikkasäilykkeeksi. Suomessa lampaankääpää käytetään kaupallisena sienenä hyvin vähän. Monen sieniharrastajan suosikeihin kääpä kuitenkin ansaitusti kuuluu.
Jännittävän lampaankäävän (Albatrellus ovinus) tunnistaa kellanvalkoisesta, vanhempana kellanruskea ja epäsäännöllisestä lakista. Nuorena lakin reuna on alaskiertynyt, mutta oikenee vanhemmiten. Lakin alla on hyvin tiheä valkoinen pillikerros, joka tuntuu lähes sileältä ja on tiukasti mallossa kiinni. Sienen valkoinen jalka on tukeva ja malto kiinteä ja valkoinen, vaikka kellertyy kosketettaessa. Kuumennettaessa sienimalto muuttuu keltaiseksi tai vihertävänkeltaiseksi.
Kääpä on parvisieni
Lampaankääpä on yleinen Keski-Suomen korkeudelle saakka, pohjoisessakin paikoittain. Satokautta kestää elokuulta loppusyksyyn. Käävän keruuta helpottaa sen laumahenki, se nimittäin kasvaa ryhminä, parvina ja kaarina kivikkoisissa ja sammaleisissa havumetsärinteissä ja vanhoissa yli 80-vuotiaissa tuoreen kankaan paksusammaleisissa kuusikoissa. Kori saattaa täyttyä jo yhdestä esiintymästä.
Viime viikkojen sateet ja lämmin syksy ovat nyt nostaneet sienet esiin. Sienestäjillä on vielä tilaisuus kerätä satoa talteen. Myös kauppaan sieniä on alkanut virrata kesän helteitä kiivaampaan tahtiin, joten syksy voi vielä pelastaa osan kuivan kesän jälkeisestä sienisadosta, kerrotaan Arktiset Aromit ry.:stä. (Finfood)
Lampaankääpäpihvit
Resepti 1:4-8 lampaankääpää 1 muna suolaa valkopippuria korppujauhetta tai vehnäjauhoja voita, margariinia tai öljyä
Valitse tasakokoisia puhdistettuja lampaankääpiä, leikkaa paksut levyiksi. Vatkaa munan rakenne rikki ja mausta se kevyesti suolalla ja valkopippurilla. Kääntele sienet ensin munassa ja sitten korppujauheessa. Paista pihvit tasaisella lämmöllä pannussa aivan kypsiksi ja pinnaltaan kullanruskeiksi. Tarjoa paistetun tai keitetyn perunan kanssa.
Resepti 2:1 1/2 litraa lampaankääpiä 2 munaa 3 rkl grahamjauhoja 3 rkl korppujauhetta yrttisuolaa maustepippuria 4 rkl voita tai margariinia
Puhdista sienet, poista jalka. Vatkaa munat rikki lautasella ja kääntele sienet siinä. Leivitä sienet jauho-mausteseoksessa. Paista sienet rasvassa pannussa.
Lampaankääpämuhennoksella kuorrutettu kukkakaali
1 iso tai 2-3 pientä kukkakaalia vettä suolaa
Muhennos:vajaa 1 litra lampaankääpäpaloja 3 rkl voita tai margariinia 3 rkl vehnäjauhoja 3 dl kukkakaalin keitinlientä 2 dl maitoa tai kevytkermaa yrttisuolaa 1/4 tl mustapippuria 1/2 tl kynteliä 1 muna keltuainen ja valkuainen eroteltuina 2 dl juustoraastetta
Kiehauta kukkakaali suolalla maustetussa vedessä puolikypsäksi. Nosta kaali uunivuokaan. Anna paloiteltujen lampaankääpien kiehahtaa hetki kattilassa. Lisää rasva ja ripottele joukkoon jauhot. Lisää keitinliemi ja maito tai kerma vähitellen. Anna muhennoksen sakeutua ja kiehahtaa. Mausta ruoka ja tarkista maku. Ota kattila liedeltä.
Sekoita muhennokseen keltuainen ja juustoraaste. Vatkaa valkuainen vaahdoksi ja lisää se viimeiseksi. Levitä muhennos kukkakaalin päälle ja gratinoi 225-asteisessa uunissa 10-15 minuuttia.
Vinkki: Voit kuorruttaa lampaankääpämuhennoksella myös puolikypsät fenkolit, purjot, maa-artisokat, parsa- ja ruusukaalit.
Makoisat maustekäävät
lampaankääpiä vettä merisuolaa
Liemi: punaviinietikkaa chilipaprikaviipaleita rosmariininoksa neilikoita tai maustepippureita sellerinlehtiä valkosipulia sipulia
Leikkaa lampaankäävät pikkusormen paksuisiksi tikuiksi. Pilko sipulit. Keitä kääpäpalat suolavedessä (pari kolme ruokalusikallista suolaa litralle vettä). Kun käävät ovat saaneet keltaisen värinsä, nostele ne pois kattilasta. Laita kuhunkin tölkkiin ensin rosmariininoksa. Lado sitten sienitikut tölkkeihin vuorotellen sipulin, valkosipulin ja sellerinlehtien kanssa. Laita sinne tänne chilipaprikaviipaleita ja neilikoita tai maustepippureita. Lisää kattilaan suolaveden joukkoon punaviinietikka (noin kolmannes veden määrästä) ja kiehauta. Kaada liemi kuumana sienten päälle ja sulje kannet.
Anna maustua kylmässä joitakin viikkoja. Sienet säilyvät kuukausia, hyvässä säilytystilassa jopa seuraavaan satokauteen. Maustekäävät ovat hyvää leivän päällä, herkkulisäkkeenä ja korvaavat salamimakkaran kasvissyöjän pizzassa. Vinkki! Käsittele chilipaprikaa mieluiten hansikkaat kädessä. Varo koskemasta silmiäsi chilisillä sormilla!
Reseptien lähde: Arktiset Aromit ry
Uusimmat
-
10:01
Janne Puhakka ammuttiin haulikolla – murhan motiivi selvisi
-
09:54
TTK-parketilla nähtiin yllättävä veto: "Osoittaa oppilaalta aikamoista muuntautumiskykyä"
-
09:42
Kiusallisia paljastuksia oikeudessa – pelaaja vaatii Manchester Cityltä hirmuisia korvauksia
-
09:39
Kozeen Shiwan meni täysin sanattomaksi suorassa lähetyksessä: "Itken tässä"
-
09:15
HS: Venäjän joukoissa taistellut suomalainen on jäänyt sotavangiksi Ukrainassa
-
08:58
Mikko Rantasen kenttä täysin kuutamolla Coloradon murskatappiossa – supertähti tälläsi vastustajaa päähän
-
08:51
Tulli sulki salatussa verkossa toimineen huumekaupan – huumekauppiaita ja -myyjiä paljastui
-
08:21
Venäjä "hiipinyt" kaupungin keskustaan – jos valtaus onnistuu, voi se mullistaa sodan tilannekuvan
-
08:13
Voidaanko hallituksen ajama "sairaussakko" vielä perua? Yrittäjien Pentikäinen tarjoaa vaihtoehtoa
-
07:46
Uusia kanteita P. Diddyä vastaan – yksi syyttäjistä väitetyllä tekohetkellä 16-vuotias
-
07:44
Uunijuureksista ja -kasviksista parempia – testaa simppeli pannukikka!
-
07:40
Taiwan havaitsi ennätysmäärän kiinalaisia sotilaskoneita saaren lähialueilla
-
07:38
Karmea pommi! Saksalaiselta mieletön voittomaali Hollantia vastaan
-
07:22
Snookerin huipulla käynnissä ruma syöksykierre: Maailmestarin uraa uhkaa järkytys, tyttöystävä huumepoliisin epäiltynä
-
07:00
Mysteerikuolemat sulkivat Hongkongin eläintarhan osittain – jo yhdeksän apinaa kuollut
-
06:48
Jesse Puljujärvelle kostettiin – sai Oliver Kapasen nauramaan
-
06:27
Pia sai viisi keskenmenoa – gynekologin loukkaavat sanat eivät unohdu koskaan
-
06:23
Fifalle jysähti kova valitus puhuttaneesta tempusta – Veikkausliiga osallisena
-
06:16
Jopa 200 häiriökäyttäytyvää suomalaista tarvitsisi lähestymiskiellon ruokakauppaan: "Vilautetaan puukkoa tai asetta"
-
06:06
Hurrikaanit ovat aiempaa voimakkaampia – tutkija kertoo, miksi
-
Lataa lisää