Lähteet: Kylian Mbappe haluaa jättää PSG:n mahdollisimman nopeasti

Keväällä jättimäisen jatkosopimuksen pariisilaisjätti PSG:n kanssa solminut ranskalainen Kylian Mbappe, 23, on tyytymätön tilanteeseen seurassa. Useat medialähteet ovat kertoneet tiistaina yhtenä maailman parhaista pelaajista pidetyn Mbappen haluavan poistua seurasta jo tammikuun siirtoikkunassa.

Arvostettu jalkapallotoimittaja Fabrizio Romano vahvistaa muiden ohella Mbappen pikaiset lähtöhalut. Romanon mukaan seura on haluton myymään Mbappea ja näkee nuoren supertähden yrittävän painostaa seuraa.

Ranskalaislehti L'Equipen ohella myös ESPN kertoo lähteisiinsä nojaten Mbappen ja seuran välisen suhteen romuttuneen.

Viisi kuukautta sitten jatkosopimukseen päättyneessä ja lähemmäs kaksi vuotta kestäneessä siirtosaagassa seurattiin, päätyisikö Mbappe jatkamaan kotikaupunkinsa ylpeydessä PSG:ssä vai voittaisiko lapsuudenunelman houkutus Real Madridin nutussa. 

Äveriäs PSG presidentti Nasser Al-Khelafin johdolla sai Mbappen vielä tuolloin vakuuteltua kesään 2025 ulottuvalla jatkosopimuksella. Nyt vain muutamia kuukausia myöhemmin tilanne on muuttunut.

Vaikka PSG on kärsinyt tappion viimeksi maaliskuussa, seuran kolmen suurimman supertähden Mbappen, Neymarin ja Lionel Messin jännittyneistä väleistä on puhuttu ranskalaismediassa paljon. Mbappen turhautumisen on arvioitu johtuvan myös seuran jatkuvista epäonnistumisista kauden tärkeimmillä hetkillä Mestarien liigassa.

Real Madridia lähellä olevan espanjalaislehti Marcan toimittaja Mario Cortegana puolestaan kertoo lähteisiinsä nojaten Messin käyttävän PSG:n pukukopissa nyt yhtä paljon valtaa kuin Barcelonassa aikoinaan. Tämä ei ole ollut Mbappen mieleen, joka ei lähteiden mukaan koe PSG:tä enää optimaalisena ympäristönä Mestarien liigan voittamiseen.

Juttua muokattu kello 18.54. Lisätty Mbappen jatkosopimuksen kesto kesään 2025.

Lue myös:

    Uusimmat