Lähde: Tuukka Raskin tilanne johtamassa peliliikkeisiin Bostonissa?

Jääkiekkomaalivahti Tuukka Raskin terveystilanne tuottaa NHL-seura Boston Bruinsille päänvaivaa. Boston Hockey Now'n lähteen mukaan Bruins miettii nyt peliliikkeitä.

Ylävartalovammasta kärsinyt Rask oli kaksi ja puoli viikkoa sivussa, kunnes palasi tositoimiin 25. maaliskuuta. Suomalaisvahti pelasi kuitenkin paluuottelussaan vain avauserän, kunnes joutui jättämään leikin kesken. Boston on tahkonnut sen jälkeen viisi ottelua, joista Rask on ollut kaikista poissa.

Boston Hockey Now raportoi lähteensä pohjalta, että Raskin paluun ollessa epävarma Bruins pitää silmänsä ja korvansa avoimena mahdollisen maalivahtihankinnan varalta.

– Sen perusteella, mitä minulle on kerrottu, Bostonissa on merkittävää huolta Raskista. 

15 ottelussa torjuntaprosentilla 90,7 tällä kaudella pelanneen luottovahti Raskin ollessa sivussa torjuntavastuuta hoitaa pääosin Jaroslav Halak. Slovakialainen on tahkonnut tällä kaudella 17 ottelua torjuntaprosentilla 91,0.

Bostonilla on lisäksi käytettävissään tshekkiveskari Dan Vladar, joka on ollut tällä kaudella Bruinsin tolppien välissä kolmessa ottelussa ja hoitanut leiviskäänsä torjuntaprosentilla 92,9.

Boston Hockey Now katsoo Halakin peliesitysten olleen sellaisia, että Bruinsin maalivahtiosastoa voisi olla tarvetta syventää. Sivuston lähdekin heittää kysymyksiä Halakin varalle.

– Mitä jos Halak romahtaa eikä ole sitä, mitä he odottavat häneltä? Hänellä on ollut joitain ongelmia, eikä se satuttaisi, jos kokemusta lisättäisiin tuohon positioon pudotuspelejä ajatellen, Boston Hockey Now siteeraa lähdettä.

Lähde muistuttaa, että jos Halak joutuisi ongelmiin, Boston olisi nuoren tulokasmaalivahti Vladarin tai mahdollisesti vielä ilman NHL-debyyttiään olevan jenkkivahti Jeremy Swaymanin varassa. Olisiko Bruinsilla tällaiseen riskiin varaa?

Aikaa liikkeiden tekemiseen on ensi maanantaihin saakka. NHL:n siirtoikkuna sulkeutuu tuolloin.

Lue myös:

    Uusimmat