Lady Gaga on vahattu ja ikuistettu päästä varpaisiin kahdeksan kertaa. Kahdeksan uutta vahanukkea julkaistiin samaan aikaan kahdeksassa eri paikassa.
24-vuotias laulaja ja pop-ikoni Lady Gaga on päässyt ryminällä esille legendaarisissa Madame Tussaudsin vahamuseoissa: muovisia Lady Gagoja voi tästä edes ihailla Lontoossa, New Yorkissa, Las Vegasissa, Hollywoodissa, Amsterdamissa, Berliinissä, Shanghaissa ja Hong Kongissa. Jokainen vahanukke on erilainen.

Brittiläinen luomus kantaa yllään tummansinistä Armanin pukua ja Philip Treacyn suunnittelemaa hattua, jossa keikkuu lankapuhelin.
Amsterdamissa nähdään vaalea ja lilahiuksinen Gaga, jonka yllä on valkoinen takki ja ihonväriset kokovartalosukkahousut. Gaga keikkui tällaisessa lookissa Kööpenhaminassa vuonna 2009.
Hong Kongissa nähdään surumielisistä harlekiineista inspiroitu versio suorilla hiuksilla, Shanghaissa taas mustanpuhuva Gaga ihastuttaa erikoisella meikkivalinnallaan; musta sahalaitainen salama kasvoja koristaen.


