Kysyntä suomalaiselle virtuaaliosaamiselle kasvaa Yhdysvalloissa

Virtuaalisuutta ja lisättyä todellisuutta halutaan nyt joka paikassa. New Yorkissa eilen järjestetyssä teknologiatapahtumassa lisätyllä todellisuudella pääsi kurkistamaan sekä historiaan että erilaisiin sisustusratkaisuihin. Yhteistä lähes kaikille teknologian luojilla oli se, että he olivat Suomesta.

Suomalaisilla teknologian tekijöillä on maailmalla hyvä maine. Nokian ja peliteollisuuden vanavedessä päätään nostavatkin nyt virtuaaliteollisuuden (VR) ja lisätyn todellisuuden (AR) yritykset. Suomen pääkonsulaatin, Kuuhubbin ja Samsung Nextin järjestämässä tapahtumassa Manhattanilla pohjoismaisesta virtuaaliosaamisesta oli kiinnostunut muun muassa mediajätti CNN.

- Ehdottomasti meidän päämarkkina-alue on tällä hetkellä Yhdysvallat. Pyrimme viettämään kuukausittain aikaa sekä itärannikolla että länsirannikolla, perustaja Anna Rosa Lappalainen Vizorista kertoo.

Vizor on Yhdysvalloissa mukana muun muassa Facebookin opetusprojektissa. Hankkeessa muun muassa Vizor ja Facebook levittävät tietotekniikkaosaamista kouluissa eri puolella Yhdysvaltoja.

- Keskitymme tänä vuonna erityisesti 360-asteen sisältöihin. Tuotteemme eivät vaadi VR- tai AR-laseja, vaan niitä pystyy katsomaan ja kokeilemaan hyvin älypuhelimella ja tietokoneella, Lappalainen sanoo.

Pienistä sopimuksista kohti isompia


Yksi Yhdysvaltoihin laajentavista yrityksistä on suomalainen Arilyn. Vaikka paikallisia asiakkaita on vasta muutama, usko tulevaan on korkealla ja yhtiö onkin perustamassa toimistoa New Yorkiin. 

Myyntijohtaja Toni Marttilan mukaan ensimmäiset sopimukset ovat usein rahallisesti pieniä, mutta parin sadan tuhannen liikevaihto on tarkoitus kolminkertaistaa tämän vuoden aikana. 

- Yhdysvalloissa alan tekijöitä on nyt jo jonkin verran, mutta kyllä täällä tilaa on. Sen vuoksi mekin olemme täällä, Marttila sanoo.

Arilyn luo yrityksille ja medialla lisättyä todellisuutta tuotteidensa avulla ja yksi asiakas olikin Washington DC:n päärautatieasema. Suomessa Arilyn on luonut Kekkosen kuvaa kantavaan oluttölkkiin sovelluksen, jolla Kekkonen saadaan laulamaan.

Teknologiasta apua sisustuksessa ja arkkitehtuurissa


Virtuaalitekniikkaa halutaan nyt yhä enemmän myös arjen avuksi. VR- ja AR-tekniikoita käytetäänkin arkkitehtuurissa ja sisustuksessa.

- Sisustustuotteita ei mennä välttämättä enää katsomaan liikkeisiin, vaan sisustukseen tutustuminen aloitetaan netistä ja siellä me mahdollistamme aistimisen virtuaalisten katalogien avulla, sanoo operatiivinen johtaja Jorma Palo VividWorksista.

New Yorkissa asuva Ray Tee testaa VividWorksin asumisratkaisuja virtuaalilasien avulla.

- Asunto tuntuu todella aidolta, ainoastaan olisi kiva koskettaa materiaaleja, Tee nauraa ja pyörii lasit päässä jalat Manhattanilla, mutta silmät virtuaaliasunnossa.

New Yorkissa markkinoivien suomalaisyrityksiä yhdistää kotimaan lisäksi se, että he kokevat, että heidän osaamiselleen on koko ajan enemmän kysyntää. Optimistisemmat uskovat, että VR- ja AR-alasta on tulevaisuudessa Suomen uudeksi Nokiaksi. 

- Varmaan peliteollisuuden kanssa sellainen kombinaatio eli monien yritysten summa on jatkossa se uusi iso, Palo sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat