Kysely selvitti, onko pieni penis kynnyskysymys parisuhteessa – tätä mieltä naiset ovat oikeasti

Onko kumppanin peniksen koolla todella naiselle väliä? Tuoreen kyselyn mukaan ei.

Naiset usein vakuuttelevat, ettei koolla ole väliä. Moni mies saattaa suhtautua varauksella vakuutteluihin, mutta tuoreen kyselyn mukaan naiset saattavat kuitenkin olla vilpittömiä. Tuoreen yselyn mukaan suurin osa naisista ei nimittäin välitä miehen housuista löytyvistä senttimetrimääristä.

Superdrug Online Doctorin kyselyyn osallistui 1500 eurooppalaista ja amerikkalaista. Osallistujilta kysyttiin, missä asioissa he olisivat valmiita tekemään kompromisseja parisuhteissa. Kävikin ilmi, etteivät naiset juurikaan välitä kumppanin peniksen koosta. Jopa 92 prosenttia naisvastaajista sanoi, ettei pieni penis olisi kynnyskysymys.

Sen sijaan kysely paljasti, että yhdynnälle on muita korvikkeita, kuten suuseksi. Liki 73 prosenttia naisvastaajista kertoi tapailevansa mieluummin miestä, joka ei ole hyvä yhdynnässä, mutta olisi sen sijaan hyvä antamaan suuseksiä.

MTV Lifestyle kysyi naisraadilta, onko koolla väliä:

"Sillä on väliä ja sillä ei ole väliä, kaikilla kun on erilainen maku. Silloin koolla on väliä, jos penis on todella pieni, siis erittäin erittäin pieni, silloin ei auta edes se, miten sitä käyttää. Silloinkin on väliä, jos se on todella iso, sekään ei ole hyvä juttu, ei sitten yhtään..."
– nainen, 36, naimisissa

"Jaa, en kyllä ole kuullut kenenkään ystäväpiiriini kuuluvan naisen koskaan sanovan, ettei koolla olisi väliä. Valitan, mutta kyllä sillä vain on."
– nainen, 24, parisuhteessa

Lue lisää vastauksia täältä.

Liki 88 prosenttia amerikkalaisnaisista ja 75 prosenttia eurooppalaisnaisista sanoi myös tapailevansa mieluummin miestä, joka osaa kommunikoida hyvin kuin miestä, joka on hyvä sängyssä. Myös romanttisuus oli tärkeämpää kuin hyvät sänkytaidot.  Lisäksi liki puolet naisista sanoi tapailevansa mieluummin jotakuta, joka kestää sängyssä vain minuutin kuin miestä, joka unohtaa vuosipäivän.

Yli 95 prosenttia naisista sanoi rakkauden olevan seksiä tärkeämpää muutenkin. 84 prosenttia miehistä oli samaa mieltä.

Kyselystä voikin päätellä, että vaikka petitaidot eivät täysin olisikaan huippuunsa hiottuja tai varustuksen koko epäilyttää, voi pienillä, huomaavaisilla eleillä tehdä naiseen paljon paremman vaikutuksen kuin isolla varustuksella.

***


Lue myös:

    Uusimmat