Kymmenettuhannet yhä ilman sähköä Ruotsissa

Ruotsissa noin puolet 70 000 kotitaloudesta on iltapäivällä saanut sähköt takaisin viime yön lumimyräkän jäljiltä. Esimerkiksi Ruotsin länsiosassa noin 15 000 taloutta on silti yhä vailla sähköä.

Vattenfall-yhtiön edustaja sanoi toivovansa, että kaikki asiakkaat saadaan sähkönjakelun piiriin iltaan mennessä.
Lumentulo ja kova tuuli haittasivat elämää myös Ruotsissa. Arlandan lentokentällä aurattiin aamulla vain toista kahdesta kiitotiestä, ja lennot myöhästelivät pahimmillaan tunnin. Myös lentokentältä Tukholmaan liikennöivä juna myöhästeli reilusti.

Ruotsin ja Tanskan välinen lauttaliikenne kärsi myös huonosta säästä. Ainakin kahden lautan matkustajat joutuivat viettämään maanantain vastaisen yön laivalla, kun alukset eivät päässeet satamaan tai sieltä ulos kovan tuulen takia.

(MTV3-STT-TT)

Lue myös:

    Uusimmat