Sodasta huolimatta myös rintamilla juhlistettiin joulua perinteisin menoin talvi- ja jatkosodan aikana 1939–44.
Erkki Palolammen Kollaa kestää -teoksessa, legendaarisessa talvisotamuisteluksessa, on omistettu kokonainen luku etulinjan joulunvietolle.
– Pyhien pitoon valmistauduttiin siinä mielessä, että joulu vietetään koko rintamalla ja lauletaan virsi ’Enkeli taivaan...’, sanoipa naapuri siihen mitä tahansa, Palolampi kirjoittaa.
Hartaus pidettiin ja virsi veisattiin, vaikka venäläiset piiskasivatkin tykillä suomalaisten asemia kohti. Ammukset jysähtelivät asemien yli.
Korsuihin ja telttoihin oli pystytetty joulukuuset, ja aattoiltana jaettiin kodeista lähetettyjä lahjapaketteja.
– Joulunvieton ulkonaiset merkit olivat samat kuin ennen kotona, Palolampi huomioi.
Antoi haavoittuneelle viholliselle sokeria
Myös tavallisesta poikkeavia lahjoja jaettiin. Kaksi sotamiestä esitteli upseerille sotasaalista: ”Herra luutnantti, tässä olisi joululahjaksi ryssien hyökkäysvaunun konekivääri ja tähystyslaite.”
Valtio jakoi sotilailleen joululahjaryypyn, mutta Palolammen mukaan se ei kaikkia ilahduttanut: ”- - - toisten mielestä ei nimenomaan tämän joulun tunnelmaa ainakaan parantanut.”
Palolampi kertoo myös sydäntä särkevän tarinan suomalaisen alikersantin kokemuksista.
– Siinä lepäsi 40 kaatunutta vihollista. Heistä yksi vielä liikkui. Hän oli haavoittunut molempiin jalkoihin. Näin, että mies oli tajuissaan, mutta hänen ilmeensä oli avuton kuin pienen lapsen, joka pelkää. Viholliseni odotti laukausta. Tarjosin hänelle tupakkaa. Venäläinen ravisti kieltäen päätään. Ojensin haavoittuneelle leipälaukustani sokeria. Mies otti sen halukkaasti ja alkoi vapisevin käsin kaivaa taskuistaan rahaa maksuksi. Torjuin sen ja annoin hänelle lisää sokeria, muutakaan minulla ei ollut mukana, ja silloin haavoittunut alkoi itkeä. Hän itki äänettömästi ja vapisi koko mies. Hänet noudettiin sitten pois.