Tyttöjä epäillään kuudesta rakennuspalosta.
Poliisi epäilee kahden 14-vuotiaan tytön sytyttäneen Turussa kaiken kaikkiaan kuusi rakennuspaloa viime vuoden lopulla ja tämän vuoden alkupuolella.
Tyttökaksikon epäillään sytyttäneen tuleen muun muuassa tyhjillään olevan hallirakennuksen, käytöstä poistetun päiväkodin, seurakuntakodin purkutyömaan, puurakenteisen autiotalon sekä hylätyn asuin- ja liikekäytössä olleen kiinteistön.
Tyttöjä epäillään lievästä vahingonteosta, kahdesta vahingonteosta, kahdesta törkeästä vahingonteosta ja yhdestä tuhotyöstä.
Lisäksi kahdessa palossa epäiltynä on myös 14-vuotias poika, poliisi kertoo tiedotteessa.
Vaikka epäillyt ovat alle 15-vuotiatita, eivätkä siksi ole rikosoikeudellisessa vastuussa, he ovat kuitenkin velvollisia korvaamaan aiheuttamansa vahingot.
– Vahingonkorvausten yhteissumma on vielä selvittelyssä. Pahimmillaan nuoret ovat elinikäisessä korvausvastuussa aiheuttamistaan vahingoista, sanoo tutkinnanjohtaja, komisario Juhani Malmberg Lounais-Suomen poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnon yksiköstä tiedotteessa.
Nuoret ovat Malmbergin mukaan tunnustaneet teot ja olleet myös halukkaita selvittämään tapahtumien kulkua. Poliisin mukaan tapahtumat lähtivät selviämään huolestuneiden vanhempien kautta.
– Se, että kiinnostuu siitä, mitä oma nuori tekee ja kenen kanssa, on äärimmäisen tärkeää. Se on välittämistä ja se on kasvattamista. Huoltajan tehtävänä on varmistaa oman lapsensa ymmärrys siitä, mikä on laillista ja mikä ei, Malmberg sanoo.
Vahingonkorvausvastuu aina tekijällä
Malmbergin mukaan on myös tärkeää tunnistaa ja korostaa hylättyjen ja käytöstä poistettujen rakennusten vaarallisuus.
– Pois käytöstä oleva kiinteistö on voinut olla vuosien ajan hylättynä, jolloin kukaan ei ole enää pitkiin aikoihin varmistanut, että siellä on turvallista olla ja liikkua.
Vahingonkorvausvastuu ei poistu, vaikka kiinteistö olisi kuinka ränsistynyt. Käytöstä poistettu tai hylätty rakennus on

