Kuunkuiskaajat Helmi-treffeillä: Tyttöjen kesken meno on parasta

Aiemmin Värttinä-yhtyeessä vaikuttaneet Johanna ja Susan ovat lähteneet uudelle uralle. Duo Kuunkuiskaajat lupaa tuoda kuiskauksensa voimalla valoa pimeyteen, ja kaiken muun hyvän lisäksi kaksikko kilpailee Suomen Euroviisuedustuksesta 2010 supisuomalaisen musiikin voimin.

Kuunkuiskaajien runollinen nimi herättää välittömästi mielikuvia. Mistä yhtyeen mystinen nimi tulee? Susan kertoo, että Kuunkuiskaajat kuvaa yhtyeen musiikkia.

– Jos ajatellaan miten paljon kuussa voimaa, se liikuttaa suuria valtameriä. Kuussa on voimaa, mystiikkaa ja energiaa, hän kuvailee.

Aito ja luonnollinen kiinnostaa

Huolimatta siirtymisestä duo Kuunkuiskaajien leppoisan iskelmämusiikin pariin Johanna vakuuttaa, että neitojen toinen yhtye Värttinäkin on ja voi hyvin. Sekä Susan että Johanna ovat freelancermuusikoita, ja nyt tuli aika kokeilla jotakin uutta.

– Harvoin yksi bändi Suomessa työllistää täysin. Pakko ihan elämisen takiakin tehdä muutakin. Meillä on kova palo iskelmämusiikkiin, Johanna selittää.

Kuunkuiskaajien mukaan huhut iskelmämusiikin kuolemasta ovat vahvasti liioiteltuja.

– Semmonen vanhakantanen iskelmämusiikki, tanssilavamusiikki, tekemässä kovaa nousua nimenomaan nuorten keskuudessa, Susan vakuuttaa.

Johannan mukaan sekä nuorilla että vanhemmilla on kaipuu maaseudun rauhaan, ja samalla iskelmämusiikin pariin.

– Ihmiset haluaa muuttaa maalle, maaseudulle. Arvostaa niitä maaseudun arvoja, luontoa. Musta tuntuu että tää on yks osa sitä. Halutaan aitoa ja luonnollista tänä päivänä, nainen pohtii.

Ei-tuotettua

Duon esikoisalbumi ilmestyy joulukuun alussa. Susan hehkuttaa, että kaksikko sai itse vaikuttaa levyyn todella paljon. Tuloksena oli henkilökohtainen, duon jäsenistä kertova ja heitä kuvaava levy.

– Se ei oo tuotettu, että on nyt tämmönen duo, vaan se on melkein kuin liveotos, Johannakin kiittelee.

Susanin mukaan Kuunkuiskaajien musiikki saa voimansa hyvien laulujen, tekstien ja tulkitsijoiden yhteistyöstä. Tekijät ja esittäjät muodostavat kompaktin paketin. Johannastakin kokonaisuus on tärkein.

Susanin mukaan myös suomalaisen luonnon vaikutus Kuunkuiskaajien musiikkiin on havaittavissa. Naisesta jokaisessa suomalaisessa asuu pieni metsäläinen "ihan sisäänrakennettuna". Syksy, kaamos ja talven apea tunnelma vaikuttavat paitsi suomalaiseen mentaliteettiin, myös Kuunkuiskaajien musiikkiin.

Susan tunnustaa, että talvi vaikuttaa häneen vahvasti, ja kotoa löytyy "masennuslamppu ja kaikki".

– Joistain on kornia, että jos ei muusta puhuta, niin puhutaan ilmasta, mutta sillä on hirveä merkitys myöskin Suomessa. Neljä vuodenaikaa ja järjettömän pitkä ja pimee talvi, kyllä se verottaa, Susan pohtii.

Nainen tunnustaa olevansa täysin kesäihminen, eivätkä muut vuodenajat pääse suosikkilistalle. Johanna taas pitää keväästä, jolloin kaikki on tuoretta.

– Tänä vuonna huomasi sen, että kun alko oleen kesäkuun lopulla niin tuli semmonen paniikki, että apua, tää on kohta ohi! Mut kyllä mä tykkään syksystäkin, Johanna pohtii ja hehkuttaa syksyn kuulaita, hapen kyllästämiä päiviä

Aijaa, säkin huomasit

Kuunkuiskaajat uskoo, että hyvän tiimin lisäksi myös hengellisitä voimista on apua musiikin tekemisessä.

– Kyl mä uskon et elämässä on paljon asioita joita ei näe, niitä kokee ja tuntee. Täällä on ilmassa kaikkea leijailemassa, Susan selittää heleästi naurahtaen.

– Varmaan myös jokaisella on niitä hetkiä, et joskus ei vaan nää asiaa joka on suoraan nenän edessä. Joskus taas helpommin, Johanna pohtii ja toteaa, että kenties elämä olisi helpompaa, jos kaikki aistisivat näkymättömän maailman olemassaolon helposti.

Sekä Johanna että Susan myöntävät olevansa herkkiä aistimaan. Johanna hehkuttaa miten ihanaa on, kun toinen on ja tajuaa: bändikaveri ymmärtää jo puolesta sanasta, mitä itse ajaa takaa.

– Ei tarvitse kun vähän vilasta toisessa ja tietää että aijaa, säkin huomasit, Susankin toteaa.

Susanin mukaan yhteisen havainnoinnin hetkiä esiintyy arkipäiväisissä tilanteissa.

– Tilanteita, joissa on tietynlainen ilmapiiri, ja sen aistii. Vaikea konkretisoida, kun ne ei oo konkreettisia asioita, ja pitäis pukee sanoiks, Susan pohtii.

Kuu alitajunnassa

Johanna nauraa, että tässähän alkaa kuulostaa hihhulilta. Onkin siis hyvä aika siirtyä astorologiaan, joka kuulemma uppoaa kumpaankin neitoon. Susan on horoskooppimerkiltään kalat, Johanna taas kaksoset.

– Molemmat menee vähän molempiin suuntiin, molemmissa monta persoonaa, Susan selittää.

Onko horoskoopeissa siis perää? Johanna kuvaa, että kaikissa asioissa on monta puolta: mikään ei ole mustavalkoista. Astrologia on naiselle kuin iltasadun lukemista.

– En ota liian tosissaan, se on hauskaa ajanvietettä. Totta kai kun oli nuorempi, kun tapasi jonkun ihanan uuden tuttavuuden, sit on kiva katsoa mikäs merkki on, Johanna sanoo.

Nainen on havainnut että horoskooppimerkeistä ihmisissä on todella paljon aurinkomerkin piirteitä.

Kuusta kysyttäessä naiset nauravat ja kertovat, että kyllähän kuun on oltava heidän lempiplanettansa ihan bändin nimenkin takia. Nimen keksimisen jälkeen havaittiin, että yhtyeen monissa lauluissa mainitaan kuu. Duon mukaan planeetan esiintyminen heidän biiseissään on kuitenkin puhdasta sattumaa. Alitajunnan jekkujako?

– Sitä pitäis kysyä Timo Kiiskiseltä, on sanottanut meidän laulut. Sun pitää kysyä siltä, onko se lukenut meidän ajatukset, Susan nauraa.

Kuu on vaikuttanut duon nimen lisäksi myös sen jäseniin. Johannan mukaan kuun vaihtelut vaikuttavat selkeästi hänen elämäänsä, ja täydenkuun aikaan unettomuus saattaa vaivata.

– Ei voi sanoo et villiintymistä, mut tietynlaista levottomuutta, Johanna kuvaa.

Johanna kuiskailee kuulle useimmiten salaisia toiveita. Susan taas ei halua paljastaa, mitä supattaa kuulle, joten se jääköön hänen ja planeetan väliseksi salaisuudeksi.

Sielun sopukat

Kuunkuiskaajat on kahden naisen bändi. Onko kivaa olla vaihteeksi tyttöjen kesken?

– Se on ihan tiekkö parasta. Me ollaan naurettukin sitä, että ollaan melkein kun vanha aviopari, Susan nauraa.

– Se on niin paljon helpompaa, kun ei oo miehiä! Johannakin toteaa hymyillen.

Kuunkuiskaajien nettisivulla Susan kutsuu Johannaa sielunsiskokseen. Naiset uskovat vakaasti, että kohtalo on saattanut heidät yhteen: Johannan mukaan kaikella, mitä elämässä tapahtuu, on tarkoitus.

Sielunsisko on siis löytynyt. Voisiko sielunkumppani löytyä myös miesmaailmasta?

– Kyllä mä uskon siihen, että meille jokaiselle on monta kumppania. En nyt tarkoita parisuhdetta vaan ihmisiä, jotka tuo sussa tiettyjä piirteitä esille, Johanna kuvaa.

– Sieltä sielun sopukoista löytää niitä ihania asioita, ja se ihminen tuo parhaat puolet esille. Ei pelkästään yks ihminen, kyllä niitä meillä jokaisella monta on, hän jatkaa.

Susan nauraa, että valloilla olevasta naisenergiasta ja naisduon ihanuudesta huolimatta miehet eivät ole pannassa.

– Miehet on ihania, nainen vakuuttaa vitsikkäästi.

Suomi kantaa voittoon asti

Esikoisalbumin ulostulon lisäksi Kuunkuiskaajilla on edessään enemmänkin jännittäviä alanvaltauksia: duo on valittu 12 kutsuartistin joukkoon kilpailemaan Suomen euroviisuedustuksesta. Kuunkuiskaajat vakuuttaa, että fiilis on hyvä, ja jännittävääkin on. Mutta mikä sai kaksikon lähtemään kisaan, jossa on perinteisesti nähty yhtyeitä, joista kukaan ei ole koskaan kuulutkaan? Susanista on kurjaa, että Euroviisujen taso tuntuu laskeneen.

– Tylsä että se on menny tuohon, että arvo on laskenut. Jos aattelee Euroviisuja kisoina, se olisi mielettömän hieno mahdollisuus tutustua eri maiden omaan musiikkiin, Susan toteaa.

Susanista kaikki yrittävät nyky-Euroviisuissa tunkeutua samaan muottiin. Kisasta tulisi vallan mahtava, jos sitä vähän muokkaisi, vaikka nykyisilläänkin meno on hyvä. Johanna vakuuttaa, että tänä vuonna saadaan ainakin Suomesta kuulla oman maan musiikkia.

– Meidän musiikki tulee kyllä olemaan vain ja ainoastaan suomalaista, ja suomenkielistä, Susankin toteaa.

Mitä, siis suomella voittoon? Kyllä. Kuunkuiskaajat uskoo, että suomen kieli kantaa.

– Mitä ollaan Värttinän kanssa nähty, ollaan keikkailtu suurimmaks osaks ulkomailla, ja Kuunkuiskaajat oli Saksan kiertueella, niin Suomen kieli kuulostaa ulkomaisista hirvittävän hauskalta. Se on eksoottista, Susan kuvailee.

Mitä Suomi siis tekee väärin, kun voittoja ei kuulu? Johanna pohtii, voisiko menestys Euroviisuissa riippua siitä, että tietyt maat äänestävät toisiaan enemmän.

– Kyl mä silti jaksan uskoa tähän. Haluun uskoo siihen että pienelläkin valtiolla on mahdollisuus. Mun mielestä meillä on hirveen hyvä musiikkimaku, mut ehkä se on tosiaan vähän erilainen kuin muilla, Johanna pohtii suomalaisia mieltymyksiä.

Kuunkuiskaajilla on jo tietoa tulevasta esiintymisestään, mutta mitään ei toistaiseksi saa paljastaa. Suomen viisuedustus on kuitenkin hyvissä käsissä. Mutta miksi tarvitsemme toisen voiton?

– Suomesta on menny mielettömän hienoja bändejä maailmalle, ja Suomessa on potentiaalia musiikillisesti. Me tehdään tosi hienoa ja omanlaista musiikia, meillä on se oma staili. Venäjä on tossa vieressä, ja sieltä tulee se melankolia ja se on omanlaisensa juttunsa. Ehkä jos tarvii sen voiton, niin se ois hienoa, että Suomea vietäis taas enemmän maailmalle, Susan summaa.

Mikäpä olisikaan parempi syy.

Lisätietoja yhtyeestä: duokuunkuiskaajat.com

Teksti: Maria Aarnio

Kuvat: Maria Aarnio, Lehtikuva

Lue myös:

    Uusimmat