Kuulostaako tutulta? Ex-presidentti johti maansa sekasortoon – kannattajat eivät hyväksy tulevaa vaalitulosta

Yoon fani
Joukko eteläkorealaisia on ennenaikaisten presidentinvaalien alla kerääntynyt pääkaupunki Soulin kaduille osoittamaan tukeaan viralta pannulle presidentille Yoon Suk-yeolille.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 29.05.2025 13:34

MTV UUTISET – STT – AFP

Yoon Suk-yeol ei ole voinut asettua ehdolle ensi viikon presidentinvaaleihin, mutta hän on yhä vaikutusvaltainen.

Hän on esiintynyt vaalien alla esimerkiksi tilaisuuksissa, joissa tulevat vaalit on julistettu vilpillisiksi.

Vaaleanpunaisissa t-paidoissa on presidenttiparin kuva ja teksti "Rakastan Yoonia". Näihin paitoihin on sonnustautunut joukko eteläkorealaisia, jotka ovat ennenaikaisten presidentinvaalien alla kerääntyneet pääkaupunki Soulin kaduille osoittamaan tukeaan viralta pannulle presidentille Yoon Suk-yeolille.

Heille Yoon on maan todellinen johtaja, vaikka – tai siitä syystä, että – Yoon syöksi maan poliittiseen sekasortoon vuodenvaiheessa julistettuaan maahan poikkeustilan ja yrittämällä armeijan voimin estää parlamentin toiminnan. Lyhytkestoiseksi jäänyt poikkeustila tiesi Yoonille virka- ja rikossyytteitä ja viraltapanon huhtikuussa.

Yoon ei ole itse voinut asettua ehdolle ensi viikolla käytäviin presidentinvaaleihin. Hän on yhä vaikutusvaltainen hahmo, jonka toiminta on aktivoitunut uskonnollisia piirejä ja oikeistolaisia sosiaalisen median vaikuttajia ottamaan voimakkaammin osaa päivänpolitiikkaan.

Yoonia tukevassa kokoontumisessa paikalla on Pohjois-Koreasta loikannut Lee Ju-hean, 40, joka pitää ex-presidenttiä rohkeana tämän suojellessa Etelä-Koreaa pohjoiselta naapuriltaan.

– Maan ollessa tällaisessa tilanteessa olisi mielestäni outoa, jollei presidentti olisi toiminut, Lee sanoo.

Yoon syytti poikkeustilaa julistaessaan oppositiota valtion vastaisista toimista ja vehkeilystä Pohjois-Korean kanssa osoittamatta todisteita vehkeilystä. Eikä sellaisia viitteitä maan perustuslakituomioistuinkaan löytänyt, joka viraltapanoon johtaneessa päätöksessä kuvaili presidentin toimintaa demokratian periaatteiden kieltämisenä ja ihmisten luottamuksen pettämisenä.

Make Korea Great Again

Yoonin vapautuminen presidentin velvollisuuksista ei ole kuitenkaan lopettanut poliittista myllerrystä, jonka hän laittoi liikkeelle. Hänellä on uskollinen kannattajakunta, joista osa tunkeutui oikeustalolle tammikuussa sen jälkeen, kun Yoonin kiinniottoa jatkettiin. Yoon on jatkanut taistelutahtoa uhkuvien lausuntojen välittämistä kannattajilleen.

Viraltapanonsa jälkeen hän lähti presidentin virka-asunnolta punaisessa lippalakissa, johon oli kirjailtu Make Korea Great Again – mukaelma Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin poliittisesta iskulauseesta.

Make Korea Great againAFP / Lehtikuva

Kesäkuun 3. päivän presidentinvaalien alla pontta ovat saaneet erilaiset salaliittoteoriat ja valeuutiset, jotka liittyvät esimerkiksi vaalivilppiin. Myös Yoon itse osallistui vaalien alla tilaisuuteen, jossa esitettiin vaalivilppiä kuvaava elokuva. Hänen tukijansa kannattelivat tilaisuudessa kylttejä, joissa tulevat vaalit julistettiin vilpillisiksi.

Yoonin presidenttikausi näyttääkin syventäneen yhteiskunnan railoja, sanoo Standfordin yliopiston sosiologian professori Gi-Wook Shin uutistoimisto AFP:lle.

– Hänen tukijansa ovat lisänneet luottamuspulaa yhteiskunnan tärkeisiin instituutioihin. Oikeuslaitos nähdään puolueellisena, valtamedia elitistisenä ja puolensa valinneena ja poikkeustila poliittisen taistelun pelinappulana pikemmin kuin perustuslain turvaajana, hän sanoo.

Presidenttipuolue vaihtumassa

Poikkeustilajulistusta seuranneessa jälkipyykissä Yoon päätyi myös luopumaan edustamansa konservatiivipuolue PPP:n jäsenyydestä ennen kun päätös lähtöpasseista olisi todennäköisesti tehty hänen puolestaan. PPP:n ehdokas vaaleissa on Kim Moon-soo, joka sai nopeasti Yoonia tukevien kovan linjan konservatiivien hyväksynnän, kun hän kieltäytyi pahoittelemasta epäonnistumista poikkeustilajulistuksen estämiseksi. Kim on sittemmin kuitenkin pahoitellut asiaa.

Yoon on julkisissa ulostuloissaan ohjannut tukijansa äänestämään Kimiä, mutta se ei näytä riittävän. Kim on mielipidemittauksissa tukevasti takamatkalla. Kyselyiden kärkeä pitää demokraattipuolueen ehdokas Lee Jae-myung lähes 50 prosentin kannatuksella.

Lee oli ehdokkaana myös edellisissä presidentinvaaleissa. Tuolloin hän hävisi Yoonille maan historian pienimmällä marginaalilla, alle prosenttiyksikön erolla.

Poliittisen myrskyn myötä presidenttipuolue näyttää siis menevän vaihtoon, mutta maahan on jäämässä joukko ihmisiä, jotka eivät hyväksy ensi viikolla valittavaa presidenttiä.

Likellä oikeustaloa, jossa Yoon vastaa rikossyytteisiinsä muun muassa kapinan yrityksestä, kaduilla rukoillaan ja soitetaan Yoonia ylistäviä K-pop-sovituksia. 32-vuotias Hudson Park kertoo, että Yoon loi hänelle toivoa tulevaisuuteen, sillä kukaan muu, edes perheet tai kirkko, ei tunnu ottavan nuorempien sukupolvien huolia tosissaan.

Kannattajatilaisuus Soulissa muuttuu tunteikkaaksi ja yhä useampi osallistuva puhkee kyyneliin. Nyyhkytyksen seasta kuitenkin erottuu yksittäisen kannattajan huuto:

–  Emme ole unohtaneet häntä. Pysymme Yoon Suk-yeolin rinnalla viimeiseen asti!

Tuoreimmat aiheesta

Etelä-Korea