Kuuba avaa lähetystön Yhdysvaltoihin-ja päinvastoin

Kuuba ja Yhdysvallat solmivat diplomaattisuhteensa virallisesti uudelleen tänään, kun kumpikin maa avaa toistensa pääkaupungeissa suurlähetystöt.

Teko on merkittävä askel vuosikymmeniä jatkuneen vihanpidon hautaamisessa.  

Muutos maiden välisissä suhteissa alkoi, kun Yhdysvallat myönsi kauppasaarron ja eristämisen epäonnistuneen keinoina vaikuttaa kommunistiseen Kuubaan. Uutistoimisto AFP:n mukaan historiallinen täyskäännös ryhtyä yhteistyöhön Kuuban kanssa nähdään nyt välineenä kannustaa Kuubaa kohti demokratiaa ja vaurautta.  

Kuuban suurlähetystö Washingtonissa sijaitsee vain kivenheiton päässä Valkoisesta talosta.  

Tänään koetaan myös toinen historiallinen hetki, kun Yhdysvaltain ulkoministeri saa vieraakseen kuubalaiskollegansa Bruno Rodriguezin. Ulkoministerit järjestävät yhteisen lehdistötilaisuuden illalla Suomen aikaa.  

Ongelmia vielä selvittämättä

Kuuban ja Yhdysvaltojen uudesta ystävystymisestä ilmoitettiin viime joulukuussa, kun Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama ja Kuuban presidentti Raul Castro päättivät ryhtyä palauttamaan diplomaattisuhteita. Useiden neuvotteluiden jälkeen suhteet onnistuttiin palauttamaan vain seitsemässä kuukaudessa.  

Molemmat maat ovat kuitenkin varoittaneet, ettei menneistä vuosikymmenistä päästä hetkessä yli.  

AFP:n haastatteleman Brookings Instituten analyytikko Ted Piccone sanoo, että Kuuba tarvitsee Yhdysvaltoja talousmoottorikseen. Picconen mukaan Kuuba kaipaa ulkomaisia sijoittajia ja ammattitaitoa sosialistisen mallinsa päivittämiseen, mutta ilman, että sen täytyy uudistua poliittisesti.  

Yksi suurimmista jäljellä olevista kiistanaiheista ovat ihmisoikeudet. Yhdysvallat painostaa Kuubaa parannuksiin sanan-, uskonnon- ja lehdistönvapaudessa.

Lue myös:

    Uusimmat