USA 2005. Ohjaus: David Dobkin. Käsikirjoitus: Steve Faber, Bob Fisher. Tuotanto: Peter Abrams, Robert L. Levy, Andrew Panay. Kuvaus: Julio Macat. Leikkaus: Mark Livolsi. Musiikki: Rolfe Kent. Pääosissa: Owen Wilson, Vince Vaughn, Christopher Walken, Rachel McAdams, Isla Fisher, Jane Seymour, Keir O'Donnell, Bradley Cooper, Will Ferrell. Kesto: 119 min.
Jenkkikomedioiden viime vuosien ykkösnimi ja Ben Stillerin aisapari Owen Wilson palaa valkokankaalle hulvattomassa hääfarssissa Kuokkavieraat. Tällä kertaa Wilson yhdistää voimansa Vince "Boltsit pelissä" Vaughnin kanssa. Pitemmän korren epätasaisesta elokuvasta vetää yllättäen Vaughn, joka pääsee luukuttamaan koomisia kykyjään oikein olan takaa.
John Beckwith (Wilson) ja Jeremy Klein (Vaughn) ovat parhaita kavereita, joilla on erikoinen harrastus. He kuokkivat vihkitilaisuuksia tavoitteenaan kaataa mahdollisimman monta naista hääsesongin aikana. Missä muualla hameväki olisi yhtä altis antautumaan "vaakasuoraan mamboon" kuin häissä? Romantiikan kukkiessa onnellisten parien ympärillä John ja Jeremy ottavat häiden ohjat käsiinsä, kuten elokuvan hupaisa montaasisekvenssi osoittaa. Ja menestys on taattu joka kerta.
Kun vuorossa on kaikkien aikojen seurapiiritapaus, senaattori Clearyn (Christopher Walken) tyttären unelmahäät, joutuvat kaverusten kyvyt ennennäkemättömälle koetukselle. Huippupoliitikon nuoremmat tyttäret, morsiusneidot Claire (Rachel McAdams) ja Gloria (Isla Fisher), saavat pojat pahemman kerran pyörälle päästään. Claireen ihastunut John innostuu häiden jatkoista Glorian kyytiin erehtyneen Jeremyn yrittäessä turhaan estellä. Viikonloppu senaattorin kennedymäisessä sukukartanossa sotkee kuokkavieraat yhä hankalammin hätävalheitten verkkoon. Oikeiden tunteiden astuessa mukaan kuvaan tilanne mutkistuu kerrassaan kohtalokkaasti.
Kuokkavieraat on paikoin todella hauska ja läpeensä hervoton komedia. Valitettavasti se ei vain ole sitä kautta linjan, sillä epätahtinen kerronta ryntäilee tuon tuosta suoranaisten epäolennaisuuksien äärelle. Siinä missä tarinan pitäisi jolkottaa määrätietoisesti maaliin, käsikirjoitus eksyilee puolivillaisesta kohtauksesta toiseen vailla napakkaa rytmiä tai kokonaisnäkemystä. Yksittäisistä tilanteista otetaan kyllä kaikki huumori irti, mutta liiallinen toisto on omiaan vesittämään alkuperäisen ilon.
Elokuvan suurin ongelma piilee sen päättämättömyydessä. Kuokkavieraiden tekijät eivät yksinkertaisesti ole osanneet valita, millaista elokuvaa he ovat olleet tekemässä: kreisikomediaa, romanttista komediaa vai pikkutuhmaa seksifarssia? Lopputulos on jotain näiden kaikkien kolmen väliltä.
Kuokkavieraissa on aineksia vaikka muille jakaa. Kierrättämistä kannattaisi myös ajatella, sillä liian moni herkullinen lähtökohta on tyrehtynyt runsauden pulaan. Christopher Walkenin ökypoliitikko jää valitettavasti kokonaan varjoon, samoin hänen juoppoa nymfovaimoaan tyypittelevä Jane Seymour. Veijareiden vastavoimaksi tarkoitettu, Clairen poikaystävää Sackia esittävä Bradley Cooper on sen sijaan liikaakin läsnä. Hänen hahmossaan on turhan roimasti karkeaa Porky's-fanatismia ollakseen enää aidosti kiinnostava.
Owen Wilsonin epäkiitolliseksi osaksi koituu omaksua leffan loppupuolen vakavat äänenpainot. Kysymys ei varmasti ole siitä, etteikö Wilson moiseen pystyisi; tähän elokuvaan sitä vain ei olisi pitänyt sisällyttää. Alun railakkaan kohelluksen jälkeen lopun pitkäpiimäinen sentimentalisointi latteuttaa kuin laskuhumala. Vince Vaughn sen sijaan iskee pallot pussiin sellaisella bravadolla, että siitä on oksat pois! Sympaattinen jätti ottaa kaikenkarvaiset iskut ja heitot vastaan koomisen mestarin suvereniteetilla. Yhdessä villikko-Gloriaa esittävän Fisherin kanssa Vaughnilla on kuvauspaikalla ollut taatusti hauskaa.
Puutteistaankin huolimatta kaksituntinen komedia kannattaa käydä katsomassa. Huippuhetkinään se onnistuu suurenmoisesti, minkä ansiosta voi viitata kintaalla yhdelle jos toisellekin kömmähdykselle.
Teksti: Outi Heiskanen
Kuva: FS Film