Nerida Bint ei lannistunut tökerön kuntosalin omistajan sanoista, vaan päätti perustaa oman salin. Muita nainen neuvoo kuuntelemaan kehojaan.
Kun Nerida Bint oli 20 kiloa ylipainoinen, hän päätti muuttaa elämänsä. Muut eivät kuitenkaan olleet Neridan tavoitteesta samaa mieltä.
Nerida oli 35 ja masentunut. Hän päätti hakeutua kuntosalille muuttaakseen elämänsä.
Kuntosalin omistaja haukkui
Crosstraining-tunnista tuli kuitenkin katastrofi ennen kuin se ehti alkaa. Neridan mukaan omistaja vilkaisi häntä ja sanoi "voi, kulta, ei tämä ole sinua varten".
Kommentin jälkeen Nerida käveli ulos kauhistuneena ja nöyryytettynä. Kuukauteen hän ei yrittänyt uudelleen – ennen kuin ystävä puhui Neridan mukaansa crossfit-kuntotunnille.
Se muutti Neridan elämän.
– Muistan, että kaikki tulivat valmiiksi ennen minua, mutta kun tein viimeistä burpee-settiäni, kaikki seisoivat ympärilläni kannustamassa minua, kaikki tekivät burpeeta kanssani ja kaiken jälkeen he heittivät ylävitoset. Yksi nainen jopa halasi minua, hän kuvaili australialaissivustolle vuonna 2017 kirjoittamassaan tekstissä.
Kokemuksensa inspiroimana hän päätti lopulta perustaa oman kuntosaliketjun, Lissomen, joka on kasvanut yhdeksi Australian suosituimmista naistenkuntosaliketjuista.
Pudotti ylipainon muutamassa kuukaudessa
Crossfitistä innostuttuaan Nerida pudotti 21 kiloa 12 viikossa.
– Paino vain kirjaimellisesti putosi pois, se oli hullua, hän kuvaa.
Myös ruokailutottumukset muuttuivat. Nerida alkoi odottaa innolla liikkumista ja treeniä.
