Kuntaliitto kehottaa kuntia toimimaan eikä jäämään odottelemaan hallituksen sote-ratkaisuja – "Olisi tyhmää nyt odottaa"

Kuntaliiton Minna Karhunen kertoo, mitä hän ajattelee Päijät-Hämeen mallista sekä sote-uudistuksen työstä: ”Nyt olisi tyhmää jäädä odottamaan” 3:35

Kuntaliitto kehottaa kuntia toimimaan eikä jäämään odottelemaan hallituksen mahdollisia sote-ratkaisuja. Toimitusjohtaja Minna Karhusen mukaan viime hallituskausi opetti sen, että ei voi vain jäädä odottamaan. "Olisi tyhmää nyt odottaa", toteaa Karhunen MTV Uutisten haastattelussa. 

Uusimpana otsikoihin on yltänyt Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä, joka ei jäänyt odottamaan hallituksen päätöksiä. Yhtymä on perustamassa yhteisyritystä yksityisen toimijan kanssa tarkoituksena parantaa terveyskeskuspalveluja. 

– Näyttää siltä, että vastuulliset kunnat maakunnassa ovat päättäneet toimia juuri niin kuin pitääkin, kertoo Karhunen.

– Siellähän on ollut yli 50 prosenttia palveluista tähänkin saakka ostopalveluina ja tämä niiden umpeutumassa olevien sopimusten uudistamista. Täysin normaalia lainmukaista toimintaa, Karhunen toteaa.

"Neljä vuotta meni siihen, että täytäntöönpantiin lait, joita ei sitten tullutkaan"

Karhunen ei ole yllättynyt siitä, että ministeriössä on vaikea sulattaa Päijät-Hämeen ratkaisua. 

– Kyllähän ministeriö on koko ajan pyrkinyt suitsimaan kuntia etenemästä erilaisissa ratkaisuissa, mutta kunnat eivät voi odottaa näitä ministeriön tulevia lainsäädäntöhankkeita – sote-uudistusta – koska vastuuntuntoisten kuntien pitää joka päivä miettiä, miten ne palvelut varmistetaan.

– Viime hallituskaudesta opittiin se, että ei voi vain odottaa. Neljä vuotta meni siihen, että täytäntöönpantiin lait, joita ei sitten tullutkaan. Ja siinä kohtaa sekä rahoituksellisesti ja toiminnallisesti sote-ongelman vain pahenivat. Nyt on pakko huolehtia asukkaista ja asukkaiden palveluista eli olisi tyhmää nyt odottaa.

Karhunen: Perustuslaista on tehty mörkö

Muun muassa perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru on jo ehtinyt kommentoimaan Päijät-Hämeen ratkaisua perustuslaillisuudesta. Karhusen mukaan perustuslakia tulkitaan Suomessa tarkoitushakuisesti. 

– Tästä perustuslaillisuudesta ja perustuslain vastaisuudesta on tehty vähän mörkö, jolla pelotellaan aina, kun ei tehdä ministeriön mielen mukaan. Tämä Päijät-Hämeen toimenpide on täysin nykylainsäädännön mukainen ja ilman muuta silloin myös perustuslain mukainen. Perustuslailla ei pidä liikaa myöskään lyödä. 

Koko haastattelu katsottavissa yllä olevasta videoklipistä. 

Lue myös:

    Uusimmat