USA, 2009. Ohjaus ja käsikirjoitus: Quentin Tarantino. Kuvaus: Robert Richardson. Leikkaus: Sally Menke. Tuotanto: Lawrence Bender. Pääosissa: Brad Pitt, Christopher Waltz, Michael Fassbender, Eli Roth, Diane Kruger, Daniel Bruhl, Til Schweiger, Melanie Laurent. Kesto: 155 min. Levittäjä: Finnkino.
Saksan miehittämässä Ranskassa natsieversti Hans Landa (Christopher Waltz) tappaa kylmästi Shosanna Dreyfusin (Melanie Laurent) koko perheen. Nuori Shosanna säästyy teurastukselta, pakenee Pariisiin, ottaa uuden henkilöllisyyden, ryhtyy elokuvateatterin pitäjäksi, rakastuu mustaan mieheen ja yrittää vältellä erään nuoren natsisankarin kosiskelua. Toisaalla luutnantti Aldo Raine (Brad Pitt) valmentaa ja ohjeistaa juutalaisia sotilaita jäljittämään ja tappamaan natseja. Natsit kutsuvat Rainen porukkaa paskiaisiksi, joilla on tapana tapon jälkeen skalpeerata natsien päät. Henkiin jätetyt saavat veitsellä viilletyn hakaristin otsaansa, ikuisen muistutuksen pahuudestaan. Rainen ryhmä liittoutuu tunnetun saksalaisen näyttelijättären Bridget von Hammersmarkin (Diane Kruger) kanssa, jotta natsidiktatuurin johtajat saataisiin eliminoitua. Kohtalokkaat hetket käydään Shosannan elokuvateatterissa, jonne Kolmannen valtakunnan johto saapuu propagandafilmin ensi-iltaan. Hitaasti hautuvat rinnakkaiset kostosuunnitelmat törmäävät lopussa toisiinsa. Ja mikä hienointa, elokuvalla on Quentin Tarantinon tarinassa voima tuhota Kolmas valtakunta.
Tarantino sekoittaa herkullisen kielten, tyylien, musiikkien, historiallisen kuvaston ja elokuvaviittausten cocktailin. Hän sekä lainaa että keikauttaa lajityyppien konventioita ja todistaa totisesti tuntevansa elokuvan historian. Toisen maailmansodan hän on kirjoittanut mielikuvituksellisesti ja rohkeasti uusiksi, ketään varomatta ja kumartelematta, historiallisista faktoista tai vuosiluvuista liikaa välittämättä. Kunniattomissa paskiaisissa tekoja ei selitellä eikä kärsimys jalosta vaan siinä kosto on suloista.
Elokuvan alku on hidas ja komea, kunnianosoitus Sergio Leonelle. Natsijoukko saapuu paikallisen maanviljelijän talolle, jonka kellariin on piilotettu juutalainen perhe. Natsieverstin näennäisen ystävällinen kuulustelu tuntuu jatkuvan ikuisesti. Edessä on väistämätön verilöyly, mutta kaikkein pahinta on sen pohjustaminen. Tarantino tarjoaa heti alussa todellisen malliesimerkin jännitteiden punomisesta. Katsojan annetaan odottaa väkivallan syttymistä niin pitkään, että sen puhkeaminen tuntuu lopulta melkeinpä helpotukselta. Tässä elokuvassa (toisin kuin mitä trailerista voisi päätellä) Tarantino on kiinnostuneempi väkivallan uhasta kuin itse väkivallasta.