Suomi, 2000. Ohjaus: Saara Saarela. Käsikirjoitus: Iiro Kuttner. Kuvaus: Jarkko T. Laine. Leikkaus: Riitta Poikselkä. Tuotanto: Outi Rousu, Tero Kaukomaa. Pääosissa: Kai Lehtinen, Tanjalotta Räikkä, Ilkka Heiskanen, Osmo Jokinen, Jenna-Juulia Johansson. Kesto: 60 min.
"Kuningas Hidas" kuuluu Suomen elokuvasäätiön projektiin, jossa neljän käsikirjoittajan on annettu valita tarinalleen ohjaaja. Lopputuloksen kestoksi määrättiin noin yksi tunti. Projekti alkoi loistavasti Tove Idströmin käsikirjoittamalla ja Jarmo Lampelan ohjaamalla lähiökomedialla "Rakastin epätoivoista naista". Iiro Kuttnerin ja Saara Saarelan yhteistyön hedelmä jatkaa hanketta sävyltään hillitymmissä, vaikka komediallisissa merkeissä sekin.
Elokuvan pääosassa nähdään kehutussa televisiosarja Raidissa nimihenkilöä esittänyt Kai Lehtinen, joka on kotimaisissa elokuvissa näytellyt monenlaisia karskeja ja rääväsuisia miehiä. Saarelan elokuvassa Lehtinen on mukava ja lempeä perheenisä ja tunnollinen maalari nimeltään Taisto. Taisto kuulee apuriltaan, että tärpätti imeytyy ihon läpi, kulkeutuu aivoihin, ja syövyttää sitten hiljalleen kaikki ihmisen tunteet. Tämä uutispommi pistää miehen elämän sekaisin johtaen herkeämättömään itsetutkiskeluun, sillä hän on pessyt tärpätillä maalia ihostaan 25 vuoden ajan. Kun vakaa ja järkevä Taisto yrittää löytää tunteilleen jonkinlaisia mittareita, hän päätyy siihen vääjäämättömään tulokseen, ettei kykene tuntemaan riittävästi, koska häneltä puuttuu ympärillä hyörivien ihmisten intohimo elämään. Tämä huomio synnyttää puolestaan ahdistusta ja epätoivoisia suunnitelmia. Mieheltä jää huomaamatta, että ahdistus ja epätoivo kuuluvat nekin tunteiden mittaamattomissa olevaan, sekavaan ja ristiriitaiseen maailmaan.
"Kuningas Hidas" on sympaattinen pieni elokuva, käsikirjoitukselle juuri oikean mittainen. Tosin se voisi toimia vieläkin riisutumpana, aitona lyhytelokuvana. Saarela saa näyttelijät elämään. Kai Lehtinen on hurmaava perusmies, Tanjalotta Räikkä uskottava miehensä käytöstä kummastelevana vaimona ja Ilkka Heiskanen mainio heikkohermoisena pikkurikollisena.
Lasten leikkimät eläinten hautajaismenot ovat aluksi jännittäviä, mutta paisuvat sitten kokonaisuutta ajatellen liian hallitseviksi. Hautajaisleikkien kuva- ja äänimaailmaan Saarela on kyllä saanut sekä vimmaa että magiaa. Muutenkin ohjaaja on suosinut väreillä leikittelevää symboliikkaa, mitä Paul Jyrälän loihtima äänisuunnittelu tukee hienosti. Tarinan väliin on sijoitettu lyhyitä mustavalkoisia haastattelupätkiä, joissa tarinaan kytkeytymättömät ihmiset kertovat tunteista. Erikoislähikuva vuotavasta tärpättipullosta vilahtaa välillä ikään kuin muistutuksena siitä, mistä tarina on saanut alkunsa.