Pekka Valtonen: Puolen maailman valtias. Kaarle V:n 1500-luku ja Euroopan mahdin synty. Gaudeamus. 616 s. 2015.
Mikä teki Europasta Euroopan? Yksiselitteistä, kaiken kattavaa vastausta ei ole. Maanosamme – ja koko maailman – ymmärtämiselle ja hahmottamiselle tärkeintä on yrittää pohtia ja rakentaa kuvaa menneisyyden kautta.
Globaali mittakaava on olennaista myös siksi, että Eurooppa ja eurooppalaisuus eivät ole olleet ainoita sivilisaatioita ja kulttuureja, eivätkä aina edes hallitsevia sellaisia. Viime vuosisadat löytöretkien, siirtomaavallan, teknologian ja aatteiden viemisen ja monien muiden seikkojen seurauksena ovat kuitenkin hyvin paljon Euroopan (ml. Yhdysvallat) merkkaamia.
Eurooppa oli 1500-luvulla ja sen jälkeenkin erilaisten valtojen, ruhtinaskuntien ja paavin istuimen kirjava kartta. Tämä näkyy kirjaimellisesti Pekka Valtosen kirjan etu- ja takakansien sisäaukeamilla. Alussa on Eurooppa noin vuonna 1560, mukana tietysti Osmanivaltakunta, takakannessa kaaviokuva kuningashuoneista avioliittoineen, jälkeläisineen ja erilaisine titteleineen. Hallitsijana oleminen ei taatusti ollut helpompaa kuin Euroopan komission johtaminen.
Nämä graafiset esitykset ovat välttämättömiä, jotta pysyy kirjassa kärryillä. Se vilisee hallitsijoita, ruhtinaita, naimakauppoja, hallittavia alueita, aluekiistoja, sotia. Mutta ei pelkästään niitä. Kirja ei ole vain kronikka eräästä suurhallitsijasta sukuineen. Se aukeaa ja laajenee Kaarlesta suureksi kuvaksi muuttuvasta ajasta.
Teos on siis laajempi näkymä niin talouden ja rahalaitoksen, politiikan, hallintojen, väestön kuin teknologian ja uskonnon vaikutuksen muutoksista sellaisiksi, joita nykypäivän kokemuksella on helpompi ymmärtää. Muutokset olivat paikallisia ja rajat ylittäviä ja kansainvälisiä, jos tällaiset modernimmat ilmaisut sallitaan. Muutoksia tietysti myös vastustettiin, kirkonmiehistä kiltalaitokseen ja niin ”Uudessa maailmassa” kuin muuallakin.
Kirja liikkuu pääosin Euroopassa ja Osmanivaltakunnassa, mutta siinä on myös lukuja jotka käsittelevät niin Kiinaa, safavidien Persiaa, Intiaa kuin Amerikkoja, sinänsä ja eurooppalaisten kosketuksen vaikutuksessa.
Kaarle V ei itse näitä muutoksia kapellimestarina ohjannut, ei olisi kyennyt, koska kyse oli hitaista yhteiskunnallisista mittakaavamuutoksista. Valtonen esipuheessaan kertookin velkansa lähestymistavasta ranskalaiselle pitkien ja eriaikaisten ja -tasoisten muutosten historioitsijalle Fernand Braudelille.
Valtonen kuitenkin haluaa kuvata muutosta päähenkilön, ihmisen ja yksilön, kautta. ”Hän vain sattui olemaan paikalla, tosin eturivissä.” Näköalapaikka Ghentissä Flanderissa vuonna 1500 syntyneellä Kaarlella olikin, Pyhän saksalaisroomalaisen keisarikunnan keisari ja Espanjan kuningas. Kaarle V hahmottuu ihmisenä ja hallitsijana persoonineen ja jatkuvine poliittisine kamppailuineen.
Suurmies kuoli sairauksien runtelemana Yusten luostarissa Estremadurassa Espanjassa 1558. Hän oli luopunut viimeisistäkin vallan symboleista pari vuotta aiemmin. Vaaliruhtinaat tosin hyväksyivät vallansiirron vasta Kaarlen kuolinvuonna. Vapaaehtoinen siirtyminen syrjään valtaistuomelta hämmästytti aikalaisia. Niin ei ollut tapana tehdä.
Kaarle V:n kuoltua Eurooppa ei todellakaan ollut vielä moderni, sellainen jota pidämme automaattisesti ja sen enempää miettimättä Eurooppana. Sen pohja rakennettiin pitkällä 1800-luvulla. Mutta 1500-luvussa on jo tuttua, vieraan ”vanhan” maailman lisäksi. Suosittelen, jos haluaa ymmärtää itseään ja maanosaamme paremmin.
Janne Hopsu
Kirjoittaja toimii ulkomaantoimittajana MTV Uutisissa