Suomessa vainoamiselle altistuu vuosittain noin 100 000 ihmistä. Naisista vainoa kokee 15 prosenttia, kun miehistä taas kuusi prosenttia. Lue tositarinat, kuinka vainoamisesta tuli osa arkea.
Asiakaspalveluhenkisyys voidaan helposti tulkita flirttailuksi. Lue tositarinat siitä, kuinka kolmea eri naista on vainottu heidän työpaikoillaan.
"Olin 16-vuotiaana kesätöissä pienessä vaatekaupassa. Lähdin aina säännöllisesti puolenpäivän aikaan syömään lounasta kotiin. Työpaikkani ulkopuolella odotti lähes aina kaksi tai kolme ulkomaalaistaustaista miestä, jotka lähtivät kävelemään samaa matkaa kanssani. He olivat bonganneet minut työpaikaltani.
Yksi heistä ei osannut puhua suomea eikä englantia, mutta hänen ystävänsä kertoi englanniksi miehen olevan rakastunut minuun. Muistan sanoneeni: "Ei kiitos."
Tätä seuraamista kesti aika kauan, lähes koko kesän. Se sattuivat aina "sattumalta" pari kertaa viikossa kävelemään samaa matkaa kanssani. En tiennyt mitä ajatella. Olinko imarreltu vai ällöttikö minua? Mutta olin sen verran nuori ja lapsellinen, etten osannut tai tajunnut pelätä. Tapahtuihan tämä keskellä kirkasta päivää.
En muista muutinko tapojani ja jäinkin syömään lounasta työpaikalleni, mutta lopulta seuraaminen loppui. Olin helpottunut. Jälkeenpäin mietin, johtuiko miesten käyttäytyminen siitä, että olin aina ollut heille ystävällinen? Olinko liian kiltti, kun kuitenkin aina vastasin heidän kysymyksiinsä. Mietin, että pitäisikö olla tylympi? Tämä on tämä ikuinen ongelma nimeltä 'kiltin tytön syndrooma'." Nainen, 44
"Olen asiakaspalvelutyössä. Noin vuosi sitten eräs asiakas hankki puhelinnumeroni numeropalvelun kautta – hän oli katsonut nimeni työpaitani nimikyltistä. Hän soitti minulle ja kertoi haluavansa tutustua. Seuraavana päivänä hän tuli käymään työpaikallani ja parin päivän päästä soitti uudestaan.
En vastannut enää puhelimeen vaan lähetin hänelle viestin, jossa pyysin lopettamaan soittamisen. Sen jälkeen hänestä ei kuulunutkaan vähän aikaan mitään, tosin näin hänet vieläkin työpaikallani aina silloin tällöin.
Muutaman kuukauden kuluttua hän yritti taas soittaa minulle, mutta en vastannut. Sen jälkeen hän alkoi ravata töissäni harva se päivä, tuli aina kyselemään kuulumisia, ynnä muuta sellaista. Kerran hän odotti minua työpäiväni jälkeen kotimatkani varrella, ja ja sanoi taas että haluaa puhua kanssani ja tutustua. Sanoin, etten ole kiinnostunut hänestä ja lähdin pois. Tuosta on nyt noin puoli vuotta aikaa ja hän edelleen käy töissäni ja yrittää jutella kuin olisimme hyviäkin kavereita. Koen tilanteet hyvin ahdistavina, sillä työni on sellainen, jossa joudun pysymään paikallani. En siis pääse "karkuun", jos hän tulee luokseni.
Tiedän, että asiakkaat pitävät minusta, sillä olen ystävällinen ja positiivinen. Tämän ja muiden samantapaisten tapausten myötä olen kuitenkin alkanut miettiä, pitäisikö minun muuttua töykeämmäksi ja luotaantyöntävämmäksi, jotta saisin olla rauhassa." Nainen, 24
"Vuosia sitten työskentelin kaupan kassalla opintojeni ohella. Olin hyvä asiakaspalvelija: katsoin aina asiakkaita silmiin, juttelin mukavia ja hymyilin aitoa hymyä. Kerran päästyäni iltamyöhäisellä töistä vastaani käveli nuori nainen, joka tyrkkäsi mitään sanomatta käteeni paperilapun. Taaempana varjoissa seisoi mies. Luulin lappua ensin mainokseksi, joten kiitin ja jatkoin matkaani.
Avattuani lapun kyseessä olikin käsinkirjoitettu viesti, jonka oli allekirjoittanut kassallani jo tunteja sitten vieraillut pariskunta. He kirjoittivat, että he ovat huomanneet minun katselevan heitä sillä silmällä ja pohtineet, mitähän minulla mahtaa olla mielessä. Lopusta löytyi myös heidän puhelinnumeronsa ja kehotus soittaa heille.
Ensin suhtauduin aiheeseen nauraen: asiakaspalvelualttiuteni sekä hymyni oli näemmä tulkittu halukkuudeksi olla pariskunnan kolmas pyörä.
Heti seuraavana päivänä yllätyksekseni samainen pariskunta marssi kassalleni. He utelivat läpinuolevin katsein miksi en ollut soittanut heille. Sanoin kohteliaasti: "Kiitos, mutta ei kiitos". Mutta "ei kiitos" ei riittänyt heille vastaukseksi. Kyseinen pariskunta alkoi vierailla alituiseen työpaikallani, suorastaan metsästäen minua. He jättivät minulle lappuja kehottaen ottamaan heihin yhteyttä yhteisen viikonlopun merkeissä, iskivät silmää ja selvästi mittailivat minua katseillaan. Minua alkoi pelottaa. Siinä vaiheessa käännyin esimieheni puoleen ja kysyin, mitä voin tehdä tai sanoa tässä tilanteessa.
Esimieheni otti tapaukseni vakavasti. Annoin tuntomerkit vartijoille, jotka saattoivat minut joka ilta työpäivän päätteeksi bussipysäkille asti. Otimme yhteyttä poliisiinkin kysyen neuvoja. Sain kuulla, että turvakamerat olivat tallentaneet pariskunnan ravaamassa vapaapäivinänikin pitkin kassalinjastoa, selvästikin etsien minua. Minusta tulikin vainoharhainen ja heikkohermo, pelkäsin mennä töihin: näin painajaisia, missä pariskunta kidnappasi minut – olivathan he jo kerran vartoneet minua työpaikkani ulkopuolella. Onnekseni sain muita töitä ja pääsin näin pakenemaan heitä." Nainen, 28