Meteli vaikeuttaa työntekoa, eikä ja vastamelukuulokkeiden toimintatapa pure puheääneen.
Melu häiritsee erityisesti avotoimistoissa työntekoa.
– Olemme viime vuonna julkaisseet tutkimuksen, jossa oli yli 85 000 vastaajaa ympäri maailmaa. Näyttää, että noin 30 prosenttia, jotka ovat avotoimistossa, kokevat melun erittäin häiritseväksi toimistotyötä tehtäessä, kertoo Turun ammattikorkeakoulun meluntorjunnan dosentti Valtteri Hongisto Huomenta Suomen lähetyksessä.
Tutkimuksia on hänen mukaansa tehty enemmänkin, myös Suomessa. Vastaavat tulokset toistuvat ja korostuvat erityisesti avotoimistotyötä tekevien keskuudessa.
Lue myös: Yllättävä tieto asumisen äänistä kerrostaloissa: Jopa yöllinen pauke voi olla sallittua
Puhe häiritsee
Erityisesti puhe on koettu häiritseväksi kolahdusten ja yllättävien äänien lisäksi.
– Puhe on häiritsevää siksi, koska se menee automaattisesti aivojen työmuistiin, Hongisto kertoo,
Se on ongelmallista, koska toimistotyö vaatii työmuistia ja kuultu puhe kamppailee aivojen resurssien kanssa. Tällöin työnteko kärsii.
Lain mukaan, jos melu ylittää 80 desibeliä, työntekijän on saatava kuulosuojaimet käyttöönsä.
– Nyt kun puhumme tässä, on se noin 60 desibeliä, Hongisto kuvailee haastattelutilannetta.
Toimistoissa 60–70 desibeliä ei ylity, eikä ole kuulovaurion riskiä. Häritsevää se kuitenkin on.
– Puhe on sellaista, että sen ei tarvitse olla kuin 30 desibeliä. Jos se erottuu, niin ilmiö tapahtuu ja työmuistin toiminta heikkenee, Hongisto summaa.
Lue myös: Liikenteen melu on terveydelle haitallista
Vastamelukuulokkeet tehottomia
Vastamelukuulokkeita käyttävät ihmiset himmentävät taustamelua ja kuuntelevat musiikkia ja podcasteja.
– Vastamelutekniikka ei pureudu puheääneen, Hongisto huomauttaa.
Toiset taistelevat vastamelua vastaan käyttämällä esimerkiksi paksuja kuulosuojaimia tai korvatulppia.
– Ne voivat vähän alkaa ahdistamaan, ja oma veri voi alkaa ikään kuin kohisemaan päässä. Ne eivät ole kauhean mukavat, Hongisto kuvailee kuulosuojaimia.
Hiljainenkin puheääni häiritsee työntekoja ja ajattelua.
– Riittää, että se ylittää parilla desibelillä sen vallitsevan taustamelutason, Hongisto arvioi.
Jos avotoimiston akustiikkaa suunnitellaan paremmaksi, voi sillä Hongiston mukaan saada laajoja positiivisia vaikutuksia meteliin. Tällöin ihmisten ei tarvitse käyttää kuulosuojaimia. Myös puhelinkoppien ja pienempien työhuoneiden ja neuvotteluhuoneiden aktiivista käyttöä suositellaan.
– Moni valitsee etätyöpäivän sellaisena päivänä, kun pitää keskittyä, Hongisto summaa
Kuinka suomalaiset suojaavat itseään melulta ja hälyltä? Katso yllä olevalta videolta.