Yli puolet suomalaisista arvottaa parisuhdeseksin sinkkuseksiä korkeammalle.
Suomalaisista 58 prosenttia ajattelee seksin olevan parempaa parisuhteessa kuin sinkkuna. Vain vajaa kymmenes pitää sinkkuseksiä parempana, selviää Kaalimato.comin tutkimuksesta. Iso osa vastanneista ei osannut arvioida seksin paremmuuden eroja suhdestatuksesta riippuen.
Vaikka erään hiljattaisen tutkimuksen mukaan naiset kyllästyvät parisuhdeseksiin jo vuodessa, tähän tutkimukseen vastanneista miehistä yli puolet ja naisista vielä reilusti useampi kokee parisuhdeseksin olevan kuitenkin parempaa kuin peittojen heiluttelun sinkkuna.
– Parisuhteessa kumppani on tuttu ja turvallinen. Monelle on seksissä tärkeää, että kumppaniin voi luottaa ja tietää, mistä toinen tykkää. Seksi on intiimi asia, ja toisinaan etenkin naisten mielestä orgasmin saaminen vaatii usein tunteen siitä, että voi olla täysin oma itsensä, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen perustelee.
Säännöllinen seksi kannattaa monestakin syystä – eikä vähiten siksi, että erään tutkimuksen säännöllinen petijumppa lisää naisen eliniänodotetta. Lisäksi Journal of Management -julkaisussa esitelty, avioparien seksielämään paneutunut tutkimus paljasti taannoin, että seksi saa hyvälle tuulelle ja parantaa seuraavan päivän suoritusta töissä.
