Kummolalla toive seuraajastaan: "Luontaista johtajuutta"
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Kalervo Kummola pohtii Studio55.fin haastattelussa omaa eläköitymistään ja vakuuttaa Suomen menestyvän Sotshin kisoissa.
– Varmasti rupeaa olemaan tämä puheenjohtajuus ehtoopuolella. Keväällä se on ratkaistava, jatkanko vielä vuoden, pari. Mutta kyllä se sitten siinä on jo, toteaa Kalervo Kummola Suomen Jääkiekkoliiton puheenjohtajuuden jatkosta kysyttäessä.
Kummola on aikaisemmin kertonut ajatelleensa, että Saku Koivu voisi jatkaa hänen jälkeensä jääkiekkoliiton puheenjohtajana.
– Koivun ajatuksista ei ole tällä hetkellä tietoa, että voi olla, ettei Saku ihan tähän lähtöön ehdi, kommentoi Kummola mahdollista Koivun puheenjohtajuutta.
– Sakussa on luontaista johtajuutta erittäin paljon, hänen ei tarvitse kasvaa johtajuuteen, Kummola kuitenkin jatkaa.
Kummola kertoo suhtautuvansa positiivisesti Suomen menestykseen Sotshin olympialaisissa, vaikka arvioikin kultamitalien olevan lajissa kuin lajissa tiukoilla.
– Naiset varmasti ottavat jääkiekossa mitalin, se on pettymys, jos eivät ota. Miehissä meillä ei varmasti yksilöinä ole paras joukkue, mutta joukkueena Suomi on pelannut hyvin. Meillä on hyvät maalivahdit, joihin on hyvä rakentaa. Minä uskon, että Suomi pelaa loppuottelussa, Kummola sanoo.
Valko-Venäjällä keväällä järjestettävät jääkiekon MM-kisat ovat puhuttaneet kisojen mediasääntöjen vuoksi. Kummola totesi MTV Sport -uutisten haastattelussa, ettei kannata kisojen boikotointia. Lue haastattelu ja Kummolan perustelut tästä.
Uusimmat
-
23:26
Kreml: Ukrainan rajan läheisillä venäläisalueilla lähetettiin Putinin väärennetty puhe – MTV seuraa sotaa
-
22:52
Mitä astronautit syövät avaruudessa? Mars-lennoille kehitettiin nyt jotain ennennäkemätöntä
-
22:23
EU asetti pakotteita oppositioaktivisti Kara-Murzan vangitsemiseen osallistuneille venäläisille virkamiehille
-
22:16
Craig Breenin kumppani juoksi huippuajan – julkaisi kuvan koskettavasta yksityiskohdasta
-
22:13
Asuntokaupan myyntiluvut jatkavat karua linjaa: "Näin vaikeaa tilannetta ole ollut koskaan"
-
21:38
EKP:n pääjohtaja varoittaa hintapaineiden jatkuvan
-
21:31
Puolueeton Sveitsi kohtaa painetta muilta mailta – missä menee Sveitsin rajat?
-
21:15
Taksikuski Kari Pajunen kuristettiin tajuttomaksi kesken työvuoron Vantaalla – hyökkääjälle tuomio
-
21:00
"Joko voidaan avata samppanja?" – Salkkarit-Sallan pienokainen syntyy
-
20:56
Väite sotarintamalta: Ukraina saanut Leopard-tankkeja käyttöönsä taistelukentille
-
20:50
Joonas, 28, on valmis rakastumaan Love Islandilla – näin hän kuvailee unelmakumppaniaan
-
20:31
Lionel Messin lähdöllä miljoonaluokan seuraus
-
20:30
Leijonien MM-hyökkääjä teki NHL-sopimuksen
-
20:21
Nainen puukotti miestä 9 kertaa kuukausia jatkuneen lähisuhdeväkivallan päätteeksi – oikeuden mukaan "ei hengenvaaraa"
-
20:20
Miten Ukraina ja Venäjä mahtuvat samaan neuvottelupöytään Helsingissä? Näin vastaa ulkoministeriö
-
20:14
Näinkin voi käydä: Juoksumatto veti naisen leggingsit nilkkoihin kesken treenin
-
20:00
Nämä parit muodostuvat ensimmäisessä Love Island -jaksossa – varo juonipaljastuksia!
-
19:51
Elina Lampela seiväskisan voittoon Tshekissä
-
19:44
Yhdysvalloissa republikaanien presidenttiehdokaslista kasvaa – entinen varapresidentti Mike Pence ilmoittautui kisaan
-
19:21
Marketan poika joutui vankilaan – alkusokista toivottuaan äiti päätti toimia vankien hyväksi: "Minulla on nyt toivo"
-
Lataa lisää