Kummalle jää enemmän rahaa – omistusasujalle vai vuokralaiselle?

Omistusasunnoissa asuvien tulot ovat nousseet tasaisesti jo monta vuotta. Omistusasunnoissa asuville jääkin melkein 10 000 euroa enemmän rahaa kuin vuokra-asunnoissa asuville.

Omistus- ja vuokra-asunnoissa asuvien kotitalouksien välinen tuloero pysyi samana vuonna 2011.

Kotitalouden kulutusyksikköä kohti laskettujen käytettävissä olevien rahatulojen mediaani oli omistusasunnoissa asuvilla 24 006 euroa ja vuokra-asunnoissa asuvilla 16 245 euroa. Tulot olivat samansuuruiset kuin vuotta aikaisemmin. Kaikkien kotitalouksien mediaanitulot olivat 21 534 euroa. Tiedot ilmenevät Tilastokeskuksen tulonjakotilastosta.

Omistusasunnoissa asuvien kotitalouksien tulot ovat kehittyneet paremmin kuin vuokra-asunnoissa asuvilla kotitalouksilla 1990-luvun puolivälistä lähtien lähes yhtäjaksoisesti. Vuodesta 1995 vuoteen 2011 kotitalouksien kulutusyksikköä kohti laskettujen eli ekvivalenttien käytettävissä olevien rahatulojen mediaani kasvoi reaalisesti 45 prosenttia omistusasunnoissa ja 25 prosenttia vuokralla asuvilla kotitalouksilla. Vuonna 2011 tulot eivät kasvaneet kummallakaan ryhmällä.

Vuokralaisilla isommat asumiskustannukset

Kotitalouksien asumiskustannukset olivat keskimäärin 18,2 prosenttia käytettävissä olevista rahatuloista vuonna 2011. Omistusasunnoissa asuvilla kotitalouksilla asumiskustannusten keskimääräinen tulo-osuus oli 14,1 prosenttia. Osuus oli suurempi kuin edellisvuonna, jolloin se oli 13,3 prosenttia.

Vuokra-asunnoissa asuvilla kotitalouksilla asumiskustannusten tulo-osuus pysytteli sitä vastoin lähes samana. Se oli keskimäärin 26,7 prosenttia vuonna 2011, kolme prosentin kymmenystä suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Omistusasunnoissa asuvista kotitalouksista 3,1 prosentilla ja vuokralla asuvista kotitalouksista 12,6 prosentilla asumiskustannusten tulo-osuus ylitti 40 prosenttia. Kotitalouksissa yhteensä näin suuret asumiskustannukset olivat 6,1 prosentilla, kun vuonna 2010 luku oli 5,5 prosenttia.

Vuokralla asuvien tulotaso oli 67,7 prosenttia omistusasunnoissa asuvien kotitalouksien tulotasosta vuonna 2011 ryhmien mediaanituloilla mitattuna. Asumiskustannusten maksamisen jälkeen kotitalouden kulutusyksikköä kohti laskettujen käytettävissä olevien rahatulojen mediaani oli vuokralla asuvilla 11 008 euroa, mikä oli 53,1 prosenttia omistusasunnoissa asuvien kotitalouksien mediaanitulosta, joka oli 20 741 euroa. Vuonna 2010 vuokralla asuvien tulotaso oli 52,3 prosenttia omistusasunnoissa asuvien kotitalouksien tulotasosta.


LUE MYÖS:


MTV3/Jokakoti.fi

Kuva: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat