Kulttuurihistoriallisesti arvokkaan asemarakennuksen asunto muuttui jätteiden ja kärpästen tyyssijaksi – vuokralaiselle ehdollista vankeutta

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on tuominnut ehdolliseen vankeuteen vuokralaisen, joka turmeli asunnon törkykuntoon. Nainen asui vuokralla Vihdin Nummelan vanhassa asemarakennuksessa.

Asumiskelvottomaan kuntoon mennyt asunto oli täyttynyt roskilla, tavaralla ja jätteillä. Tiistaisen tuomion mukaan naisen on myös täytynyt tietää, että kysymys on ollut yli sata vuotta vanhasta, kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta rakennuksesta.

Aluksi kaikki oli sujunut vuokralaisen kanssa hyvin. Omistajat alkoivat kuitenkin ihmetellä, kun vuokralainen ei ollut päästänyt nuohoojaa asuntoon ja oli peittänyt näkyvyyden rappukäytävästä sisälle. Syksyllä 2017 nainen oli alkanut nukkua ulkona autossaan, ja omistajat päättivät mennä tarkastuskäynnille. Toinen omistajista kertoi, että asunnosta tulvahtanut haju sai heidät molemmat oksentamaan.

Asunto oli täynnä roskaa ja ruokajätettä sekä kärpäsiä. Omistaja kertoi, että huoneesta toiseen johti pieni polku, mutta kaikki muut paikat olivat täynnä tavaraa. Sähkölasku oli maksamatta, minkä takia jääkaappi ja pakastin sulivat. Jääkaappiin oli kerääntynyt kärpäsiä ja toukkia, ja sieltä oli valunut nestettä, joka vaurioitti lattiaa.

Asunto jouduttiin siivoamaan, desinfioimaan ja myrkyttämään sekä pinnat uusimaan.

Myönsi laiminlyöneensä asunnon hoidon

Oikeus tuomitsi 69-vuotiaan naisen 60 päivän ehdolliseen vankeuteen vahingonteosta sekä noin 10 000 euron vahingonkorvauksiin. Tekoajan oikeus katsoi yli vuoden mittaiseksi.

Nainen kiisti syytteen ja katsoi, ettei teko ollut tahallinen. Hän myönsi laiminlyöneensä asunnon hoidon, mutta piti aiheutuneen vahingon määrää paljon pienempänä kuin millaiseksi oikeus sen arvioi.

Tuomion mukaan omistajille oli kuitenkin aiheutunut mittavat, yli 12 500 euron taloudelliset vahingot ja korjauksista oli ollut heille paljon vaivaa. Kyse oli kulttuurihistoriallisesti arvokkaasta rakennuksesta, vuokralaisen menettely jatkui suhteellisen pitkään ja tämä jopa peitteli tilannetta.

Taloudellinen vahinko ei oikeuden mukaan kuitenkaan ollut niin suuri, että tekoa olisi tullut pitää törkeänä vahingontekona.

Lue myös:

    Uusimmat