Kulttielokuva sai uuden käsittelyn elokuvan tähdiltä – vitsailua vessapaperin hamstraukselle

Kaksikko uusii rooliinsa hauskalla videollaan, jossa heidän toimintasuunnitelmansa kriisin keskellä on monta astetta fiksumpi kuin elokuvassa.

Shaun of the Dead (2004) on niin sanotun Cornetto-trilogian ensimmäinen osa. Kauhukomediassa joukko ihmisiä yrittää selvitä zombeja vilisevässä Lontoossa.  Nyt elokuvan keskeisissä rooleissa nähtävätSimon Pegg ja Nick Frost ovat tehneet uuden toimintasuunnitelman, mutta tällä kertaa koronaviruspandemiaa varten.

Julkaisemallaan videolla he keskustelevat puhelimessa toisilleen koronaviruspandemiasta ja kuinka heidän pitää toimia sen aikana. Elokuvassa he tekevät toimintasuunnitelman zombeja varten, mutta uutisankkurin neuvoista huolimatta he lähtevät huonoin seurauksin ulos. Videolla he viittaavat jatkuvasti elokuvan hahmojen huonoihin valintoihin. He vitsailevat myös oikean maailman vessapaperihamstraukselle.

Myös Cornetto-trilogian ohjaaja Edgar Wright on jakanut Peggin ja Frostin videon Don`t go to the Winchester -nimellä. Shaun of the Dead -elokuvassa Winchester on pubi, johon elokuvan keskeiset hahmot linnoittautuvat suojaan zombeilta. Trilogian kaksi muuta osaa ovat Hot Fuzz (2007) ja The World`s End (2013).

Lähde: Independent

Lue myös:

    Uusimmat