Yksi startup-tapahtuma Slushin tämän vuoden merkittävimmistä vieraista ja puhujista on amerikkalainen sarjayrittäjä ja it-miljardööri Mark Pincus.
San Franciscossa asuva 51-vuotias Mark Pincus on muun muassa yksi mobiilipeliyhtiö Zyngan perustajista.
Yhtiön tunnetuimpia pelejä ovat muun muassa Suomessakin tuttu FarmVille sekä Zynga Poker. Vuonna 2007 perustettu Zynga on yksi alan menestyneimpiä yrityksiä. Sen pelejä on pelannut tähän mennessä yli miljardi ihmistä eri puolilla maailmaa.
Forbesin mukaan Pincusin omaisuuden arvo on tällä hetkellä noin 1,57 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Omien yritysten perustamisen lisäksi Pincus tunnetaan aktiivisena start-up yritysten tukijana. Hän sijoitti menneinä vuosina rahaa myös esimerkiksi Twitteriin, Napsteriin ja Facebookiin.
Riitaisa avioero meneillään
Pincus ja hänen vaimonsa ilmoittivat keväällä hakevansa avioeroa yhdeksän vuoden avioliiton jälkeen. Pariskunnalla on kolme yhteistä lasta.
Eroprosessi on edelleen vireillä. Esimerkiksi yhdysvaltalainen MarketWatch ennakoi ilmoituksen jälkeen, että pariskunnan päätöksestä saattaa seurata riitaisa "miljardin dollarin avioero."

