Chelsean kokoonpanossa Mestarien liigassa tällä kaudella ollut Lucas Bergström on poikkeuksellinen maalivahti. 19-vuotias suomalaislupaus erottuu etenkin pituudellaan, jota on kertynyt 205 senttiä.
Turun Palloseurasta vajaat kolme vuotta sitten maineikkaaseen lontoolaisseuraan Chelseaan ponnistanut Lucas Bergström on kookas maalivahti.
Kaksi metriä ja viisi senttiä pitkä Bergström ottaa ulottuvana mutta hyvin liikkuvana torjujana oman rangaistusalueensa haltuun tavalla, johon kovinkaan moni muu ei pysty.
Kookkaita maalivahteja näkyy paljon Euroopan huippujoukkueissa, mutta heistä harva on yli kaksimetrinen. Isokokoisilla vahdeilla haasteena saattaa usein olla koordinaatio nopeutta vaativissa reaktiotilanteissa.
– Minä näen sen vain enemmän positiivisena asiana, että olen 205. Totta kai on juttuja, jotka voivat olla vaikeampia, se on vain elämää. Minä katson enemmän niitä positiivisia juttuja. Mulla on ulottuvuutta, ja esimerkiksi keskityksissä pääsen todella korkealle. Mun ei tarvitse aina liikkua niin paljon, koska kädet yltävät moneen paikkaan. Se on hyvä juttu, Bergström sanoo MTV Urheilulle.
Isosta koostaan huolimatta Bergströmillä on taitoa pelata palloa myös jaloillaan. Avauspelaaminen onkin yksi hänen vahvuutensa, mistä on kiittäminen Bergströmin junioriajan toisesta pelipaikasta keskikentän keskustassa.
Tänä vuonna myös alle 21-vuotiaiden maajoukkueeseen murtautunut Bergström lähti huippuseura Chelsean riveihin tammikuussa 2019 vain 16-vuotiaana. Paraisilta kotoisin oleva Pargas Idrottsföreningin kasvatti uskoo päätöksen lähteä olleen oikea.
– Ei ole aina oikea ratkaisu lähteä nuorena, mutta minulle se oli todella hyvä ratkaisu, Bergström sanoo.




