Usein perheessä on vain yksi, joka on ottanut tavoitteekseen pudottaa painoa tai saada sen pysymään nykyisissä lukemissa. Jos keventäjä noudattaa yksin omaa "karua" erikoisruokavaliotaan, on motivaatio painonhallintaan hyvin pian koetuksella.
Koko perhe voi nauttia samoista herkuista, kun keittiössä lähdetään rohkeasti liikkeelle terveelliseen keventämiseen sopivista raaka-aineista, eikä kokata yhdelle kuuriluontoista laihdutusruokaa ja muille muuta. Monet kevyet herkut ovat lisäksi raikkaampia ja maukkaampia kuin kaloripitoisemmat verrokkinsa!
Kasviksia pitkin päivää
Kevyen ruuan saaminen osaksi perheen arkea ei ole vaikeaa. Se ei suinkaan tarkoita sitä, että yksi perheestä keventää ja muu perhe näkee nälkää.
Ensimmäinen etappi on muistaa hankkia runsaasti kasviksia ja hedelmiä kotiin, jotta niitä olisi aina tarjolla. Niiden, joista kuusi kourallista päivässä tuntuu huikealta luvulta, kannattaa muistaa, että hedelmiä ja kasviksia voi lisätä kaikkiin päivän aterioihin. Niitä ei suinkaan ole pakko hotkaista kerralla niin, että syönti alkaa tuntua jo työltä!


