Mainos

Kristina Cruises irtisanoi koko merihenkilöstön – kaikki risteilyt peruuntuvat

Kristina Cruises on myynyt risteilylaiva Kristina Katarinan ja luopuu varustamotoiminnasta. Samalla yhtiö irtisanoo koko merihenkilöstönsä. Tälle vuodelle kaavaillut risteilyt peruuntuvat.

Toimitusjohtaja Mikko Partasen mukaan risteilyjen suosiota on vähentänyt Välimeren alueen epävakaa tilanne.

– Arabikevään vaikutus matkailuun ja Välimerellä olleet epävarmuustekijät 2-3 viime vuoden aikana ovat vaikuttaneet kiinnostavuuteen. Ja Kanariansaarilla on ollut aika paljon ylikapasiteettia, mikä on ollut viimeinen niitti tähän tilanteeseen.

Yhtiö keskittyy jatkossa risteilylomien myyntiin matkanjärjestäjänä eri varustamojen aluksilla.

– Yhtiö on yhteydessä asiakkaisiin korvaavien matkavaihtoehtojen löytämiseksi tai maksettujen matkamaksujen palauttamiseksi.

Asiakkaille ilmoitetaan kirjeitse, kuinka palautukset toteutetaan. 

Kauppa liittyy yhtiön yrityssaneeraukseen ja tulevaan saneerausohjelmaan. Myyty laiva luovutettiin tänään kansainväliselle sijoittajaryhmälle Kanariansaarilla Las Palmasissa.

Myyty risteilyalus aloitti liikennöinnin Suomen lipun alla elokuussa 2010 mittavan remontin jälkeen.  

Kristina Cruisesin kaupoista kertoi ensin Yle verkkosivuillaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.