Koulunkäynnille pakkasraja? - Näin vastaavat rehtorit

Facebookissa on perustettu sivusto "Ei kouluun 20 asteen pakkasessa", joka on saanut 55,272 tykkäystä. Varsinkin pohjoisessa asteet hipovat tätä rajaa edelleen - onko tällaisella vetoomuksella vaikutusta?

Rehtorit eivät lämpene ajatukselle.

– On kyllä alhainen raja. Kysymys on siitä, että kaikki ei osaa välttämättä pukeutua. Sää on pukeutumiskysymys. Kouluun tullaan tennareissa, pienissä vaatteissa ja revityissä farkuissa 20 asteen pakkasessa, sanoo Rehtoriliiton puheenjohtaja Riikka Lindroos.

Lindroos toteaa, että koulunkäynnin pakkasrajaa voidaan harkita vasta -30 asteen puolella. Hänen mukaan noin -15 asteen pakkasta kylmemmässä jäädään välitunneilla sisälle. 

Ylikylän koulun rehtori Antti Peisterä kommentoi facebook-sivustoa oudoksi ja epäsuomalaiseksi.

– 20 astetta ei ole mikään este tulla kouluun. Kanadassa eletään Kanadan pakkasten mukaan, ja täällä eletään tämän mukaan, kertoo Peisterä.

Kempeleen Ylikylän koulun rehtori kertoo, että koululla ei ole tarkkaa pakkasrajaa. Hänen mukaan kovalla pakkasella ja viimalla saa olla välitunnilla sisällä vain opettajan luvalla. Koulut itse määrittävät harkinnanvaraisesti, mikä on kova pakkanen.

Peisterän mukaan vanhempien lisäksi myös koululla on vastuu lasten riittävästä ja asianmukaisesta pukeutumisesta sekä varustelusta.

Pakkanen lukujärjestyksiin

– Lukujärjestykset on suunniteltu niin, että kylmimpänä aikana eli aamulla ei tarvitse olla ulkona. Liikuntatunnilla ei ole tiukkaa pakkasrajaa. Riippuu, onko tunti aamusta vai iltapäivästä. Jos on kovia pakkaskausia, ollaan sisällä ja annetaan tiedotteita sisäliikunnasta kotiin. Jos on -15 astetta pakkasta, mutta kauhea viima, niin se tuntuu jo -25:lta, selittää Peisterä.

Peisterän mukaan Kempeleen paikkakunnalla vaihtelevat pakkaslukemat aika lailla. Hänen mukaan tarkkaa pakkasrajaa ei anneta jo sen vuoksi, että eri alueilla oppilaat hämmentyvät siitä.

– Joku voi tulla kouluun sisäliikuntatavaroiden kanssa ja toinen luistimilla, toteaa rehtori.

Helsinkiläisen peruskoulun rehtori ei anna tiettyä rajaa pakkaselle. Hän ei halua esiintyä nimellään.

– En mielelläni antaisi mitään arvioivaa astetta milloin emme mene ulos, koska silloin siitä helpolla ajatellaan että se oli se pakkasraja. Se on siitä ihan kiinni, että usein 10 tai 15 astetta voi olla aivan liikaa jos on kova tuuli. Sitten taas 20 tai 25 astetta voi olla ihan hyvä jos on aurinkoista ja ei tuule. Se on ihan tasan kiinni siitä, miltä tuntuu, kertoo rehtori.

Lue myös:

    Uusimmat