Kriisityön ammattilaisilla on tarjota monia menetelmiä kouluampumista koskevien tunteiden käsittelyyn. Traumaattinen kokemus voi jättää lapsen mieleen silti pitkäkestoisen jäljen.
Kouluampumisen kaltaisissa tilanteissa kriisityö etenee tavallisesti yleisestä tuesta kohti eriytyvämpää tukea, sanoo psykologian tohtori ja kriisipsykologi Eija Palosaari.
– Alussa on paljon ryhmätilanteita, joissa on esimerkiksi infoa siitä, mitä tulee tapahtumaan ja minkälaisia palveluita järjestetään, minkälaisia reaktioita voi olla, mikä kaikki on normaalia, Palosaari kuvailee STT:lle.
Palosaari kertoo, että Vantaan Viertolan koulussa kriisityötä on tehty tiistain kouluampumisen jälkeen muun muassa luokkatyöskentelynä. Koulussa on ollut myös tapahtumia vanhempien, lasten ja henkilöstön kanssa. Parhaillaan on menossa vaihe, jossa koulutetut kriisityöntekijät tapaavat perheitä, jotka ovat sitä toivoneet.
Ampumisessa kuoli kuudesluokkalainen poika ja haavoittui vakavasti kaksi kuudesluokkalaista tyttöä. Teosta epäilty on uhrien tavoin Viertolan koulun kuudesluokkalainen.
– Keskustelun tarve on hyvin suuri. Ihmiset haluavat tarkennettua tietoa ja miettiä omia reaktioitaan. Vanhemmat haluavat tietää, miten lapsia on hyvä tukea, Palosaari sanoo.
Kriisityön menetelmät ovat kehittyneet ja laajentuneet runsaat 15 vuotta sitten tapahtuneiden Jokelan ja Kauhajoen koulusurmien jälkeen, kertoo molemmissa kriisityötä tehnyt Palosaari. Jokelan kuolonuhreja vaatineen kouluampumisen jälkeen hän oli mukana organisoimassa kouluampumisiin liittyvää pioneerityötä Suomessa.
Palosaaren mukaan tuolloin kehitettiin muun muassa aistialtistuksen asteen käsite ja kriisityötä tehtiin pienissä ryhmissä huomioiden se, missä tilanteessa kukin oli ollut. Esimerkiksi fyysisessä vaaratilanteissa olleiden kanssa keskusteltiin erillään niistä oppilaista, jotka olivat tapahtumien aikaan olleet sairaina kotona. Näin pyrittiin minimoimaan sijaistraumatisoitumisen riskiä. Uutta olivat myös myöhemmin aloitetut vertaistukiviikonloput osallisille ja läheisille. Myös yksilöterapiaan ohjattiin tarvittaessa.
Puhuminen, vakauttaminen ja sulattelu apuna
Puhuminen on Palosaaren mukaan edelleen kriisityön tärkeä väline. Tänä päivänä käytössä on kuitenkin enemmän muitakin työkaluja, esimerkiksi erilaisia kehollisia menetelmiä, joita kutsutaan vakauttamiseksi.
Vakauttamismenetelmiä ovat esimerkiksi hengitysharjoitukset ja niin sanotut perhostaputukset, jossa taputellaan omaa rintaa peukalot toisiinsa kietoutuneina. Palosaaren mukaan vakauttamismenetelmiä opetetaan oppilaille, jotta nämä voivat niitä käyttäen rauhoittaa mieltään, jos ampumista koskevat tunteet uhkaavat liian kuormittavalla tavalla kaapata mielen.