Korvapuustin tuoksua tulvii uuneista lauantaina
Lauantaina vietetään maassamme neljättä valtakunnallista korvapuustipäivää. Keittiöistä tulvii silloin herkullisia tuoksuja. Omin käsin leivotut lämpimäiset synnyttävät mukavia muistoja. Tuoreella itse leivotulla pullalla on edelleen vahva asema suomalaisessa ruokakulttuurissa, vaikka arjen kiireessä kotileivonta onkin vähentynyt. Tänä vuonna leivotaan korvapuusteista hauska korvapuustikukka.
Korvapuustikukat( 4 kpl)
5 dl maitoa 1 muna 2 dl sokeria 1 rkl kardemummaa 1 tl suolaa 2 ps kuivahiivaa (a 11 g) tai 50 g tuoretta hiivaa 15 dl vehnäjauhoja 150 g margariiniatäyte: 100 g pehmeää margariinia noin 1 dl sokeria kanelia voiteluun: munaa pinnalle: raesokeriaSekoita reilusti kädenlämpöiseen (+42-asteiseen) maitoon muna, sokeri, kardemumma ja suola. Lisää osa jauhoista, joihin kuivahiiva on sekoitettu. Lisää margariini ja loput jauhot. Alusta taikina tasaiseksi ja kimmoisaksi. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa kaksinkertaiseksi.
Kaada taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa ilmakuplat pois. Jaa taikina kahtia ja kauli taikinapalat suorakaiteen muotoisiksi levyiksi (noin 30X60 cm). Levitä päälle puolet margariinista ja sokerista. Ripottele pinnalle kanelia. Kääri levy pitkältä sivulta rullaksi. Nipistä saumakohta hyvin kiinni. Leikkaa rullasta terävällä veitsellä vinottain paloja (16 kpl), jotka ovat leveämmältä puolelta 4-5 cm ja kapeammalta noin 2 cm. Nosta palat pystyyn ja paina palan kärki keskeltä alas.
Asettele 8 puustia vierekkäin kranssin/ympyrän muotoon leivinpaperin päälle pellille (2 kukkaa/pelti). Anna kohota liinan alla noin puoli tuntia. Voitele korvapuustikukat munalla ja koristele raesokerilla. Paista 200 asteessa uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.
(MTV3-STT)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää