Kortiton kaahari sai "paljousalennuksen" sakoistaan – maksettavaa jäi lopulta vain 204 euroa

Kortiton kaahari jäi poliisin haaviin 0:44
Tämä suoritus toi kortitta kaahanneelle 19-vuotiaalle 28 + 20 päiväsakkoa, mutta "paljousalennus" pudotti määrän 34 päiväsakkoon. Maksettavaa tuli vain 204 euroa.

Poliisi lähti kovaa ylinopeutta ajaneen nuoren kuljettajan perään tiistaina aamuyöllä.

Helsingin poliisin liikennevalvontaa johtava ylikomisario Dennis Pasterstein julkaisi tiistaina videon, joka tallentui poliisin hälytyspartion kameraan Hakamäentiellä maanantain ja tiistain välisenä yönä.

– Hälytyspartiot valvovat tietysti myös liikennettä, kun aikaa on, Pasterstein kertoo.

Yllä olevalla videolla nähdään, kuinka henkilöauton kuljettaja ohittaa poliisin partion kovalla nopeudella. Alueella on kuudenkympin nopeusrajoitus, mutta ajoneuvon nopeudeksi mitataan varmuusvähennyksen jälkeen 105 kilometriä tunnissa.

Miksi päiväsakoista saa alennusta?

Kortittomalle kuljettajalle määrättiin vakavasta piittaamattomuudesta 28 päiväsakkoa sekä ilman ajo-oikeutta ajamisesta 20 päiväsakkoa. Yhteisen sakkorangaistuksen suuruus oli 34 päiväsakkoa, mistä kertyi kuljettajan tuloilla maksettavaa vain 204 euroa. 

Ilman "alennusta" sakon summa olisi ollut 288 euroa. Käytännössä näin edullisen sakon edellytyksenä ovat nollatulot. Mikäli 2 500 euron nettotuloilla saisi 34 päiväsakkoa, olisi lasku lähes 1 300 euroa.

Erikoiselta vaikuttavan matematiikan taustalla on niin sanotun yhteisen sakkorangaistuksen määräytyminen perinteisen matematiikan sääntöjen vastaisesti.

Teosta määrätty ankarin rangaistus tässä tapauksessa 28 päiväsakkoa vakavasta piittaamattomuudesta tulee maksettavaksi kokonaan, mutta muista lievemmistä rikkeistä annetut päiväsakot lasketaan kokonaispottiin kolmasosaan lievennettyinä.

Lähteet: Helsingin poliisi, Poliisin muistio sakon määräämisestä

Lue myös:

    Uusimmat