Helsingin poliisin videolle tallentui hetki, jolloin Mustang-kuski tajusi, että teoilla on seurauksensa

Avo-Mustangin kuljettaja kaahasi yli 130 km/h Helsingin Ilmalassa 0:24
Avo-Mustangilla kaahannut kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tällä kuljettajalla tuskin on asiaa kesäautonsa rattiin ennen ensilumia.

Helsingin poliisin liikennevalvontatoiminnon johtaja ylikomisario Dennis Pasterstein julkaisi Twitterissä keskiviikkona videon kuljettajasta, joka ajoi "jäätävää ylinopeutta" Hakamäentiellä Ilmalassa. Yllä oleva video on kuvattu perjantaina 19. toukokuuta.

Metsämäen sillalla passissa ollut poliisipartio mittasi avomallisen Ford Mustangin nopeudeksi 132 kilometriä tunnissa. Hakamäentiellä ja Metsämäen sillalla on kuudenkympin nopeusrajoitus.

Videolla on nähtävissä, kuinka Mustang-kuski havaitsee poliisiauton ja jarruttaa voimakkaasti. Hidastelu on tässä vaiheessa kuitenkin jo aivan liian myöhäistä.

Keli oli kuiva, liikennettä vähäisesti ja ylinopeuskin hetkellinen, mutta lieventävistä asianhaaroista huolimatta kuljettajaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

– Kortti laitettiin hyllylle oikeuden tuomiota odottamaan, Pasterstein totesi.

Lue myös:

    Uusimmat